Toisen Flamingo-albumin Varjot ja lakanat myynti kohosi jo platinalevyyn asti, ja albumi on tilastoissa Hectorin neljänneksi myydyin levy. Albumin kokonaisilme on vapautunut, ja kaiken kaikkiaan levy on yksi Hectorin uran ehjimmistä kokonaisuuksista, jonka mielipiteen todennäköisesti lähes jokainen Hector-fani on valmis allekirjoittamaan. Laulujen musiikillinen toteutus on kautta albumin pienimuotoinen, vaikka myös jousia kuullaan. Lisää ilmeikkyyttä säestykseen tuovat piano- ja kitarafillit sekä rytmikuviot. Albumin ehjyyteen vaikuttaa todennäköisesti sekin tosiseikka, että kyseessä on yksi vain kolmesta Hector-albumista, jolla kaikki sävellykset ovat Hectorin omia ja jolla ei ole yhtään käännöstekstiä (muut kaksi ovat Hyvää yötä Bambi ja Nuku idiootti).
Tämänkin albumin teksteissä löytyy alluusioita aiempiin lauluihin. Esimerkiksi Allekirjoitus: Peter Panissa on mukana vanha tuttu satuaihe, Ota yhteyttä apinaan teroittaa mieliin luonnon saastumisen, kun taas Kuvitetussa miehessä taivaanrannasta pilkistää scifi- ja mystiikkapuoli. Nostalgista nuoruusaikojen ja hippiajan muisteloa löytyy useammastakin tekstistä. Musiikillisesti albumi muistuttanee eniten mieleen Hectorin debyyttialbumin Nostalgia.
Olen nielaissut kuun -laulun aiheena on miehen ja naisen suhde. Laulussa keski-ikäinen kertoja tarkastelee pitkään jatkunutta parisuhdetta. Rakkauden kiihko on vaihtunut arjeksi, mutta tekstin mukaan "Kaikki toistuu vieläkin/ Sama kiihko meidät löytää vieläkin…" Laulussa on läheisyyttä ja jopa eroottisuutta. Taiteilijakertojan kuvassa on jälleen mukana myös laulunkirjoittaminen: "Monet lauluni on kuolleet, mutta paras kesken on". Tämä säe luo kuvaa taiteilijasta, joka taiteessaan etsii edelleen uusia haasteita eikä tyydy lepäämään entisillä laakereilla.
Otsikon ja tekstin kuu on sinällään jo menettänyt tehonsa runokuvana, esiintyessään niin paljon runoudessa vuosisatojen aikana. Hectorin laulussa ilmaus "olen nielaissut kuun" on koko laulun lähtökohta, jota muu teksti ei suoraan selitä. Vaikka kappale on "seesteinen", löytyy niin kertojasta kuin naisesta myös ristiriitaisuutta ja levottomuutta. Mies tunnustaa: "Mä pelkään menneisyyttä, jonka näin edessäin" ja naisesta hän kertoo: "Joskus tunnen kuinka vihaat - olet peili kasvoton/ Sitten ihmettelet ääneen: kuka vierelläsi on…" Kohta kertoo parisuhteen kriisistä, jossa nainen tuntiessaan vihaa muuttuu murjottavaksi "kasvottomaksi peiliksi". Toisaalta säe viitannee siihenkin, että pitkänkin suhteen jälkeen osapuolet voivat olla aika ajoin vieraita toisilleen.
Toisin kuin Linnut, linnut -albumin nimikappaleessa, kappaleessa Ota yhteyttä apinaan voisi olla sangen looginen yhteys Hitchcockin Linnut-elokuvaan. Kyseisessä elokuvassahan linnut käyttäytyvät poikkeuksellisesti, hyökäten ihmisten kimppuun. Elokuvan lintujen hyökkäykset perustuivat täysin todellisiin tapahtumiin, sillä vuonna 1961 eräässä pienessä kalifornialaisessa merenrantakaupungissa linnut olivat hyökkäilleet kohti autoja ja kaupanikkunoita sekä nokkineet ihmisiä. Syynä lintujen käyttäytymiseen oli planktonissa esiintyvä luonnon tuottama myrkky, jota oli kasautunut lintujen elimistöön lintujen syömien kalojen kautta. Vaikka kyseinen myrkky on luonnon tuottamaa, tutkijoiden mukaan aineen määrän lisääntyminen voi johtua saasteista tai merien lämpenemisestä.
Saastumisiin tai luonnossa tapahtuviin muutoksiin viittaavat tavalla tai toisella myös Hectorin laulun säkeet "Meri sanoi, että tauti tää on parantumaton" ja "- - taivas haisee pahalta - - sade tuntuu kuumavahalta", samoin kuin kohdat lintujen ja metsien varoituksista ja kalojen ja susien kapinasta. Aivan kuten Hitchcockin elokuvassa, myös Ota yhteyttä apinaan -laulussa ihmiset ovat linnoittautuneet sisätiloihin, koska ulos ei voi enää mennä "joutumatta kapinaan".
Ilmauksen "ota yhteyttä apinaan" voi ehkä nähdä ratkaisuna ongelmaan: kehotuksena palata takaisin yksinkertaisempaan elämään. Suuri symbolikirja kertoo, että apina on nähty historiassa sekä myönteisenä että kielteisenä hahmona. Jo varhain apina on esimerkiksi ollut haukkumasana, jolla on viitattu toisen ihmisen luonteen huonoihin puoliin ja rumaan ulkonäköön. Muinaisessa Egyptissä apinoita kunnioitettiin ja viisauden jumala Thot esitettiin joskus apinahahmoisena. Myös Intian, Kiinan ja Meksikon vanhoissa kulttuureissa apinaa kunnioitettiin, mutta kristillisessä kuvamaailmassa apina on perinteisesti nähty kielteisesti ihmisen pilakuvana sekä erilaisten paheiden symbolina.
Missä on Lady Jane? viittaa otsikossaan (ja osittain myös melodiassaan) Rolling Stonesien lauluun, ja muualla tekstissään Beatlesin Sgt. Pepper -klassikkoalbumiin. Näitten laulujen ja ruoholta maistuvan sätkän kautta laulun aika palautuu 60-luvulle hippie-jippie-aikaan ja taikaan, vaikkei suoraa aikamainintaa olekaan. Myös viittaus politiikkaan Lenin-rintanappien ja marssimisen myötä tuo mieleen jotkut Hectorin aikaisemmat laulut. Näiden alluusioiden myötä Missä on Lady Janeakin alkaa helposti alkaa helposti lukea omaelämäkerrallisena lauluna, niin kuin vaikka laulua Viimeinen unelma. Myös Missä on Lady Janessa on pitkälti kyse unelmoinnista "tällä planeetalla vieraitten", jolla kertoja etsii jotakin, jota ei juhlista löytänyt: "Missä on Lady Jane?/ My sweet Lady Jane/ - - Jäätkö vain unelmiin, vilpittömiin?" Myöhemmin laulussa juhlat ovat päättyneet, vieraat menneet "mutt sinä jäät…Lady Jane!" Laulun lopussa ollaan enemmänkin nykyajassa tv-vastaanottimineen ja kymmenine kanavineen.
Seinästä seinään on levyn eräänlainen nimikappale, mainitaanhan laulun lyriikassa albumin nimi. Laulussa mainitaan Tommy Tabermannin ja Suzanne Vegan nimet. Nämä maininnat - niin kuin kaikki intertekstuaaliset viittaukset - tavalla tai toisella muuttavat tekstin poeettista informaatiota. Tommy Tabermannin mainitseminen tuo runouden teeman - ja erityisesti Tabermannin omat runot - mukaan tekstiin. Tabermannin runojen eroottisuus motivoi myös laulutekstissä olevan henkilön roolia. Tabermannin runot selittävät ja vahvistavat tekstin henkilön luonnekuvaa: "Kampaat hiukset ja kuuntelet Vegan Susannea/ Lakanoissa kierit kun luet Tabermannia." Suzanne Vegan "herkän runotytön" laulut puolestaan omalta osaltaan selittävät kappaleen henkilön luonnekuvaa.
Tässäkin laulussa taiteilijakertoja kuvaa työskentelyään: "Alkaa olla ilta - saan aikaan pari riviä/ Ensin tulee kehto ja siihen sataa kiviä". Laulussa kertoja muistelee lapsuuttaan kuultuaan vanhan soittorasian äänen. Kertoja kuvataan omissa oloissaan kiinni olevien ovien takana olevaksi, joka tanssii valssia yksin seinästä seinään. Todennäköisesti kahden maailman erilaisuutta mies-nais-suhteessa kuvaa säe "Koskettaa ei koskaan voi toisiansa nämä pakanat."
Jos sä tahdot niin -laulussa mies näyttää kelaavan suhdettaan, jota ilman hän tunnustaa olevansa "puolitiessä helvettiin". Laulussa mies on ihailtavan voimavarainen, onhan hän suhteen vuoksi valmis monenlaisiin asioihin. Pelkästä yksipuolisesta myötäilemisestä ei kuitenkaan ole kyse, sillä laulun lopussa mies muistuttaa, että rakkauden loppuminen on kriisi kummallekin: "Ilman rakkautta olemme puolitiessä helvettiin".
Allekirjoitus: Peter Pan merkitsee paluuta fantasia-aiheisiin ja tarkemmin sanottuna Mikä-Mikä-Maahan, jossa tällä kertaa myös Peter Pan on mukana, toisin kuin Yksinäisessä tinasotamiehessä. Muuten näissä kahdessa laulussa asetelma on melko samantyyppinen, sillä jälleen ankara aika on uhkaamassa sadunomaista maailmankuvaa. Tässäkin laulussa satumaailmaa uhkaa vaara, jota kuvastanevat korkeat muurit ja tuiskuava lumi. Laulussa on alluusio myös erääseen toiseen Hectorin aiempaan lauluun: "Ooh - ne lapset kadonneet harhailleet on maailmaan". Tosin mitään muuta selkeää viittausta kyseiseen albumiin laulun tekstissä ei ole, joten kyseiset lapset ovat ehkä pikemminkin samoja kuin "lapset kautta maan", joille Peter Pan osoittaa sanansa ensimmäisessä säkeistössä.
Timantti ja ruoste -kappaleen lähtökohtana on Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Jukka Haurun negatiivinen arvostelu Bob Dylanin vuoden 1987 Suomen konsertista. Haurun purnaus alkoi seuraavasti: "On hienoa, jos lyriikka puhuttelee, kertoo ihmisen syvistä tunnoista ja valaisee kurjaa vaellustamme. Samoin on hienoa, jos musiikki laulaa, näppäilee tuhansin valöörein sielumme kieliä tai kiihdyttää rytmitajuamme ilolla ja energialla. Mutta on folk-rockiksi nimitetty ikävystyttävä määyntä ja rämpyttely? Tämä on seikka, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Miksi sinänsä kunnioitettavan sisällökäs teksti pitää esittää esteettisesti ala-arvoisessa muodossa. Miksi kansa (folk) on tuollaisesta innoissaan ja nostaa teennäisellä 'rehellisellä' ja 'aidolla' farkkuimagollaan mässäilevät 'taiteilijat' lähes neron asemaan."
Haurun sivaltelu jatkuu mm. termien harrastelijamaisuus, harrastemusiikki ja rämpytys välityksellä. Arvostelussaan Hauru enimmäkseen muistelee menneitä vuosikymmeniä: "Dylan kohosi folk-piireissä eksistentiaaliseksi hahmoksi, jolla koettiin olevan nerolle luonteenomainen julkilausumaton yhteys salattuun todellisuuteen. Tämä mielikuvaa Dylan pönkittää edelleen. Dylan saa tehdä mitä huvittaa. Hänen ei tarvitse piitata yleisöstään. Hänellä ei tarvitse olla vastuuta, kuten tavallisilla kuolevaisilla. Hän voi määkyä Helsingin jäähallissa ikäviä renkutuksiaan juuri niin ponnettomasti kuin haluaa. Ja sen hän rehellisesti tekikin."
Hesarin ja iltapäivälehtien negatiiviset arvostelut saivat yleisönosastoissa aikaan kiivasta keskustelua, jossa useimmiten asetuttiin Dylanin puolelle. Hectorin oma kommentti keskusteluun on tämä laulu, jonka hän laulun tekstissä omistaa "Dylanin Bobille, perusjätkälle, kulttuurisnobille". Paitsi Dylanin, Hectorin laulu varmasti puolustaa myös laajemmin Haurun "ikävystyttäväksi rämpyttelyksi" nimittämää folk-musiikkia: "Nämä laulut on kulutustavaraa -/ Ne vain peilailee maailmaa avaraa/ Nämä laulut ei kirjoihin jää/ Niiden jälkeenkin on elämää// Niiden paatos on itkua, naurua/ ja ne ällöttää voi yhtä Haurua". Em. säkeessä "niiden jälkeenkin on elämää" on myös mahdollinen etäinen alluusio Peter von Baghin radiosarjaan "Elämää suuremmat elokuvat".
Laulun teksti mainitsee Dylanin lisäksi myös David Bowien, Hectorin itsensä, Juice Leskisen ja Irwin Goodmanin. Folk-musiikkiin viittaa myös kappaleen otsikko, nimittäin Joan Baezin lauluun Diamonds And Rust. Säkeistöjen lopussa esiintyvä ilmaus timantista ja ruosteesta näyttäisi joka kerta kuvaavan hieman eri asiaa. Ensin se viittaa Dylanin lauluihin, sitten se näkyy frendien silmistä, sitten sillä viitataan Juice Leskiseen ja lopuksi elämään kaikkinensa.
Albumin ensimmäisenä singlenä julkaistu Mulla ei oo rahaa oli myös albumin hitti. Kappaleeseen tuo oman persoonallisen ilmeensä viulun näppäily. Tekstissä Hector näyttää ikään kuin ottavan fraasin tai ajatusmallin ja rakentavan sen ympärille laulun. Laulussaan Hector tekee tuosta ajatusmallista ("Mulla ei oo rahaa") naurettavan, osoittamalla, että eipä sillä rahalla toisaalta voi rakkautta ostaakaan. Näin tämäkin laulu ainakin jossain määrin turvautuu karnevalismin keinoihin ilmaisussaan.
Laulun kertoja on jälleen enimmäkseen taiteilijatyyppinen, ja muusikkoympäristöön viittaavia sanoja on runsaasti: kitara, figeli, bongorumpu, tuuba, huuliharppu, banjo, orkesteri, soittaja jne. Toisessa säkeistössä on kyse enemmän muunlaisesta taiteilijasta kuin laulajasta: lehtiö, kynä, mustepullo, väriliitu, kangas, maalata. Kolmannessa säkeistössä henkilö näyttää olevan enemmän suurten kansanjoukkojen edustaja kuin taiteilija/individualisti. Tähän viittaavat suurten joukkojen houkutteeksi tarkoitetut asiat kuten veikkauskuponki, ostomerkit ja kiertokirjeet.
Myös kappaleessa Uushiljaisuus on nostalgista nuoruuden muistelua. Tekstissä on epäilemättä alluusio erääseen aikaisempaan Hectorin kappaleeseen: "En enää usko jatkuvuuteen". Laulun alussa muistellaan nuoruuden linturetkiä, joille "mutsi laittoi kunnon eväät". Myöhemmin ollaan ilmeisesti 60-luvun lopulla, josta kertoo mm. maininta vallankumouksen tekemisestä (=Vanhan ylioppilastalon valtaus marraskuussa 1968) ja "Johnny [USA] meni kuuhun käymään taas". Toinen puoli laulusta sijoittuu keski-ikäisen kertojan nykypäivään, johon kuuluu autokasettien kuuntelu, uutisten seuraaminen ja kapakoiden parkuvat miehet. Hiljaisuus, joka tekstin nykyhetkessä on uushiljaisuutta, yhdistää näitä aikakausia toisiinsa. Hiljaisuuden kautta todellisuus jäsentyy vanhojen merkkien pohjalle vaikka ajat muuttuvatkin.
Huomiseen näyttää aluksi sijoittuvan ikään kuin armeijaympäristöön: "Me katselimme ikkunoihin vastapäisen kasarmin". Enimmäkseen laulu on kuitenkin ihmissuhdekuvaus, kuvaten miehen ja naisen erilaisuutta: "Mä olin myrsky, sinä tyyni" jne. Vaikka edellisessä laulussa ei enää uskottu jatkuvuuteen, tässä siihen uskotaan: "Silloin kuunvalo osuu sisään, ja sä muistat uudelleen…/ Kaikki jatkuu ainakin - huomiseen…"
Pianomies-kappaleen lyriikka sijoittuu kapakkaan, jonne on kokoontunut aivan tavallinen asiakaskunta - maan enkeleitä. Asiakaskunnan kasvoilla väreilee huolia, ja kertojankin mieli on aivan maassa: "Ei tää muuttua voi huonommaksi". Sitten tapahtuu "ihme". Pianomiehen soitto saa liikahduksen aikaan näissä rikkinäisissä ja huolten painamissa kapakan asiakkaissa. Soitto saa aikaan vapautuneisuutta, riemua ja ystävällisiä elkeitä. Vapautuneisuus heijastuu myös tekstiin, pienenä pilke silmässä tehtynä huumoriväläyksenä: "se pianomies oli niin… hiano mies!"
Albumin päättävä Kuvitettu mies viittaa ilman muuta Ray Bradburyn scifinovellikokoelmaan Kuvitettu mies. Jo vuonna 1974 Hector Intron haastattelussa mainitsi suunnitelleensa Bradburyn Kuvitetun miehen pohjalta jonkinlaista musiikillista toteutusta seuraavan albuminsa pohjaksi, mutta hän oli hylännyt ajatuksen tuolloin huomatessaan David Bowien saaneen uuteen levyynsä innoituksen science fictionista.
Bradburyn kirjan niminovellissa kaupunkiin saapuu outo mies, jonka iholta heijastuu liikkuvia kuvia, jotka kertovat muitten ihmisten tulevaisuudesta. Novellin juoni löytyy käytännössä tiivistetysti Hectorin laulun säkeestä "Koko kaupunki näki, kun tuli vieras mies/ Ei sitä tietänyt väki, mies mitä heistä ties" sekä säkeestä "- - ja kulkiessansa kuvat/ Ihollaan erottuvat/ Rupes liikkumaan". Tekstin "kosmisia" kuvia ei ehkä kannata alkaa tulkita liian yksiselitteisesti, mutta kaiken kaikkiaan laulu on epäilemättä scifimäisintä Hectoria sitten Herra Mirandoksen B-puolen.
© Tenho Immonen