Protestilaulut ovat hyvä esimerkki siitä, miten jokin sinänsä suurenmoinen asia voidaan helposti käsittää aivan väärin. Innostutaan sokeasti eikä enää muisteta, mistä oikein olikaan kysymys. Tai sitten otetaan esiin jokin täysin epäolennainen piirre, nostetaan se sametille ja tuijotetaan silmät hehkuen vain siihen eikä ajatella yhtään sen pidemmälle. Niinpä nykyään tehdään protestia vain protestin vuoksi. Tällöin innostuu liikaa. Monille protesti näyttää merkitsevän roskakulttuurin ihannoimista, yhteiskunnan ivaamista ja kaikenlaisten törkeiden pummien palvomista. Tällöin on paisuteltu turhaan sivuseikkan pikkuserkkua ja katsottu koko asiaa kieroon. Yhteensä: on helppo kolahtaa väärään laitaan ja antaa asioita vähän syvemmälle ajattelevien hymyillä säälistä.
Hector on taas hyvä esimerkki siitä, miten jokin suurenmoinen asia voidaan käsittää aivan oikein, miten sitä voi edistää ja tehdä oikealla tavalla tunnetuksi. Hän mahtuu hienosti elämään järjestäytyneessä yhteiskunnassamme. Hän tulee toimeen muiden ihmisten kanssa ja osaa mukautua välttämättömiin määräyksiin. Tämä ei kuitenkaan estä häntä näkemästä ympärillään virheitä joita vastaan voi protestoida. Ja Hector protestoi! Mutta hän ei luule missään nimessä muuttavansa yhdellä laululla helvettiä paratiisiksi tai hyökkäysvaunua romanttiseksi nelivaljakoksi. Hänen laulunsa ovat kehoituksia. Hän haluaa saada ihmiset ajattelemaan, sillä vain heistä itsestäänhän on kuitenkin kaiken aikaa kysymys.
Ennen kuin lähdemme paremmin tutustumaan folklaulaja Hectoriin, lienee tarpeellista selvitellä välit Irwinin kanssa. Pelkään näet, että hyvin helposti saattaa syttyä sisällissota riidasta: kumpi on parempi: Irwin vai Hector? Moinen sota olisi kuitenkin turha ja typerä, vaikka onkin kysymys kahdesta hyvästä tyypistä, joita molempia kutsutaan folklaulajiksi. Jos keskustelee pari tuntia Irwinin kanssa ja sen jälkeen saman verran Hectorin kanssa, huomaa, että he ovat joka suhteessa erilaisia ja että on suorastaan tyhmää asetella heitä paremmuusjärjestykseen. He ovat molemmat aitoja ja ehdottomia - omalla tavallaan.
Kaikesta huolimatta tunnustaa Hector olevansa hivenen kateellinen Irwinille, sillä emme pääse mihinkään siitä tosiasiasta, etteikö suuri yleisö tulisi tekemään heistä keskinäisiä kilpailijoita. Joka päivä tulee kävelemään vastaan ihmisiä, jotka tunnustavat suunnattoman ihailunsa Hectorille mutta eivät Irwinille, tai päinvastoin.
- En pidä Irwiniä ollenkaan protestilaulajana. Hänen protestistaan puuttuu pohja. Jos nimittäin ei voi hyväksyä jotain, silloin pitäisi pystyä ehdottamaan sen tilalle parempaa. Sellaista, joka on toteutettavissa. Mitä vastaan Irwin protestoi esimerkiksi laulussaan "En kerro kuinka jouduin naimisiin"? Eikö siinä vain naureta ivallisesti omalle tyhmyydelleen. Samoin kuin "Automatkassa Kanarian saarille". "Työmiehen lauantain" taas käsittää helposti työmiehen pilkkaamiseksi. Ja mitä Irwin ehdottaisi poliisien tilalle? Ei silti, kyllä hän on hyvä, koska hänellä on aivan oma tyylinsä. En vain käsitä, millä perusteilla häntä voisi kutsua protestilaulajaksi. Mitä vastaan hän oikeastaan protestoi? Sitäpaitsi hän ei tee itse laulujensa sanoja!
Saman tien voimme erottaa Hectorin muista alan yrittäjistä, Folk-Fredista ja Jukka Kuoppamäestä, joilla tuskin lienee mitään tekemistä protestin kanssa. Nämä laulavat protestia, koska se sattuu nyt olemaan muotia. Heidän esityksistään kuultaa anteeksiantamattoman selvästi teennäisyys: he eivät tarkoita mitä sanovat ja silloin on eksytty luvattoman kauas oikeasta osoitteesta. Hector ei sen sijaan pidä folkia folkina, vaan asiana, joka antaa oikeuden kertoa kaikesta siitä, mitä hän ajattelee. Hän voi rehellisesti seistä sanojensa takana, sillä hänen lauluissaan ei ole valhetta eikä tekemällä tehtyjä tyhjiä lauseita.
Hectorin alku kaupallisena folklaulajana on tosin hieman epäonnistunut. Hänen ensimmäinen levynsä sisältää tavallisen, herttaisen laulun "Pikku-Kalle" sekä "Universal Soldier", johon hän on tehnyt itse suomalaisen tekstin. Kuten odottaa saattoi, tämä levy on innostanut monia pitämään Hectoria aivan tavallisena iskelmälaulajana - mutta tällaiset ihmiset eivät tunne häntä. Ja sitäpaitsi: onko väärin laulaa toisen tekemää "Palkkasoturia", jos tuntee täysin hyväksyvänsä lauun ajatuksen, jopa haluavansa taistella sen puolesta! Toisaalta voidaan Hectorin uran kuitenkin katsoa alkaneen onnistuneesti: "Palkkasoturi" on iskelmällisesti erinomainen suoritus, mutta samalla siinä on protestilaulun tehokkuutta. Hector olisi halunnut tehdä tästä levystään vieläkin voimakkaamman, vaikka se jo nykyiselläänkin kirkonkellotaustoineen käskee ihmisiä ajattelemaan. Se on saavuttanut maalinsa, ja Hector voi olla tyytyväinen. Hän on pystynyt antamaan jotain sellaista, mitä tavallisista iskelmistä ei saa - vaikka sävelmä ei olekaan alunperin hänen.
Sellaisista, jotka eivät hyväksy "Palkkasoturia" on ehkä väärin tehdä tällaisista asioista kaupallisia. Heidän mielestään pitäisi levyillä pohtia yhä edelleen todella tärkeitä asioita (hahhaa!): muistatko vielä sen illan (minkä illan?) tai miksi hylkäsit mun (olenko minä hylännyt sinut?). He haluavat ilmeisesti jatkaa samaa linjaa, jolla pyritään todistamaan, että rakkaus on vain yksi pitkä pusu. Hector kysyi minulta heti, onko minun mielestäni oikein tehdä lauluja atomipommeista ja sodasta ja rauhasta. Sanoin painokkaasti, että totta kai, ja Hector sanoi vielä painokkaammin, että sillä lailla.
- Näiden protestilaulujen täytyy olla kaupallisia, sillä ne ovat heti sellaisia, kun ne painetaan levylle. Jos Dylan ja Donovan eivät olisi koskaan saaneet levyttää, eikä heistä koskaan olisi kirjoitettu, emme tietäisi heistä vielä tänä päivänä mitään. Kuitenkin heillä on hyviä ajatuksia, ja heidät kannattaa todella tuntea. Erikoisesti Dylan on vaikuttanut minuun paljon. Hän on rohkaissut minua kertomaan lauluissani niistä asioista, joita ajattelen.
Sanoin Hectorille, että protestilaulua ei voi tehdä, sen täytyy syntyä. Hector katsoi minuun voitonriemuisesti ja sanoi, että siinä se juuri on: sen täytyy syntyä! Jos päätän, että nyt protestoin kurjaa koululaitosta vastaan, ja alan kynä kädessä miettiä tekstiä, ei tuloksena voi tulla aito protestilaulu, vaan sen irvikuva. Hectorin protestin synnyttää maailma, mutta se syntyy Hectorissa. Se pulpahtaa esiin väkisin.
Eräänä päivänä Hector oli kuunnellut paljon Dylania ja Donovania. Hänen päässään pyöri koko päivän erilaisia melodioita. Illalla hän sammutti valot ja meni nukkumaan, mutta hän ei saanut unta. Parin tunnin kuluttua hänen oli pakko nousta ja ottaa kitara esille. Hänen veljensä ei tarvinnut kauan ihmetellä, sillä Hector löysi heti melodian ja viidessätoista minuutissa syntyivät sanat:
Huuto kuuluu taas / ja ihmislapsi tiedä ei /Hector on pasifisti: hän vastustaa sotaa ja aseita! Silti hän tajuaa hyvin, ettei rauhaa saada aikaan yhdellä taikasanalla. Siihen pitää pyrkiä. Ihmisten täytyy muuttua. Niinkauan kun on vihaa - on sotaa. Ihannetila hänen mielestään olisi sellainen, että olisi olemassa vain YK:n valvonnan alaisia turvallisuusjoukkoja, sillä YK on hyvä ja kunnioitettava asia. Atomipommeja Hector ei hyväksy jo senkään takia, että niihin käytetyllä rahalla voitaisiin ruokkia suunnattomia ihmismääriä.
Hectorista tuntuu pahalta, että sodasta tehdään pop! Vietnamin sodasta on tullut sellainen. Kerroin Hectorille, miten olin aikaisemmin vastustanut kiihkeästi tätä sotaa. Kun sitten vaivauduin ottamaan selvää, miksi siellä oikeastaan soditaan, huomasin, että sota on toistaiseksi välttämätön. Hector tunnusti: sama juttu. Hänkin oli ensin vastustanut sitä perehtymättä sen paremmin asiaan. Nyt hän käsittää, että on hyväksyttävä joko kommunismi tai Vietnamin sota. Hän hyväksyy jälkimmäisen.
- Kommunismi ei voi idealismina olla oikeassa. Se ei anna ihmisille mahdollisuuksia kehittyä vapaasti. Se pakottaa heidät vain tekemään työtä niin, etteivät he pääse itse nauttimaan saavutuksistaan.
Pohdimme, voiko todella niin suuri osa nuorisosta olla kommunisteja, kuin Vietnamin sodan vastustaminen osoittaa vai onko nytkin kysymys tietämättömyydestästä. Jälkimmäistä vaihtoehtoa puolustaa se huvittava ilmiö, että monilla nuorilla on vaatteissaan suloisena sekasotkuna: Vietnam, Vietkong, U.S Army, ja jos hyvin sattuu kaiken kruunaa vielä hakaristi. Joka tapauksessa Hector haluaa nyt saada nuoret ajattelemaan hieman pintaa syvemmälle ja käsittämään, miten mieletöntä sotiminen sitten onkin.
Hectorin pasifismi ei ole aivan ehdottoman jyrkkää. Hän ei esimerkiksi passittaisi Suomen armeijaa vielä tänään muistojen joukkoon eikä hän kieltäytyisi tarttumasta aseisiin, jos isänmaan vapauden puolustaminen sitä vaatii.
- Tapa viettää itsenäisyyspäiväämme ei ole oikea. Tavallinen kansalainen ei voi mitenkään juhlia sitä. Hänen täytyy olla vain koko päivän kuolemanvakava ja hiljentyä sitten illalla seuraamaan TV:stä, kun kerma juo shampanjaa presidentinlinnassa. Minun mielestäni päivällä voidaan kyllä suorittaa kaikenlaisia virallisia ja juhlallisia toimituksia, mutta iltapuolella pitäisi räjähtää karnevaalien tapaiseksi humuksi. Niin, että jokainen saisi juhlia niin että tuntuu.
Hector ei kehittele ainoastaan mielipiteitä sodasta ja rauhasta. Hänen elämäänsä kuuluu paljon muutakin, sillä hän ei ole mikään aamuruskon mailla liitelevä haaveilija. Hän elää parhaillaan kanssamme vuotta 1966.
- Koulunkäyminen on välttämätöntä nyky-yhteiskunnassamme. Siksi minäkin olen mukana siinä touhussa ja olen ehtinyt nyt 7.luokalle asti. Kerran olen jäänyt luokalleni eli olen menettänyt kokonaisen vuoden sen takia, etten käsitä matematiikkaa, jota en tule koskaan elämässäni tarvitsemaan.
- Ylioppilaaksi päästyäni aion pakottautua armeijaan ja sen jälkeen johonkin oppilaitokseen. Ilmeisesti pyrin joko Ateneumiin tai Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun. Valmistauduttuani rupean elämään!
Tässä nyt kuulitte, tekee mieli sanoa niille, jotka ovat puoliväkisin yrittäneet muovata Hectoristakin pummia, kadunkulmissa laulavaa likaista rääsyläistä, ja jotka ovat luulleet, että aidon folklaulajan täytyy olla epänormaali, tavallisen elämän ulkopuolella viihtyvä olio. Hectorista on itsestään selvää, että jokaisen on tehtävä jonkinlaista työtä elääkseen. Raha merkitsee hyvinvointia. Jos on rahaa, on hyvä olla. Ja uskonto merkitsee turvallisuutta.
Hector kertoi minulle kahdesta Karin pilapiirroksesta. Toisessa istui kaksi pientä enkeliä pilven reunalla. Toinen enkeli sanoi, että jossain kaukana on ihmisiä, jotka väittävät valloittaneensa avaruuden. Tähän naurahti toinen, että voi miten söpöä. Toisessa piirroksessa istui pienen pieniä miehiä valtavan suurella kädellä, ja he miettivät tärkeännäköisenä, onko Jumalaa olemassa...
- On huvittavaa, kun ihmiset pyrkivät tieteen avulla todistamaan, ettei Jumalaa ole olemassa. Mutta millä he sitten todistavat tieteen synnyn? Minulla on Jumala, joka on paras ystäväni. En tiedä missä se on ja millainen se on. Silti tunnen, että jotain on yläpuolellani. Uskon siihen ja se antaa turvallisuuden tunnetta.
- Luulen ettei täydellistä ateistia voi ollakkaan. Jokaisen ihmisen täytyy uskoa johonkin, olkoon se sitten puu tai pensas tai mikä tahansa. On väärin sanoa jotain uskontoa oikeaksi ja siksi on väärin yrittää käännyttää esimerkiksi buddhalaisia luterilaisuuteen. Heillä on jo oma uskontonsa ja se riittää.
- Koulussa uskonnon opetus on aivan väärillä raiteilla. Siellä oikeastaan pakotetaan hyväksymään määrätty uskonto, vaikkei kukaan ole todistanut, että se on ainoa ja oikea. Ei anneta vapaasti tutustua toisin ajatteleviin. Itse olen tällä hetkellä kiinnostunut sielunvaellusopista. Se on monimuotoinen asia, eikä sitä voi käsittää hetkessä. Tajuan kuitenkin jo, että siinä täytyy olla paljon oikeata.
Musiikki on merkinnyt ja merkitsee paljon Hectorille. Kerran pienenä - 194-senttinen Hectorkin on kuulemma kerran ollut pieni, vaikkei hän enää edes itse muista sitä - hän sai käsiinsä Smetanan "Moldaun". Hän kuunteli sitä. Se synnytti hänessä mielikuvia, ja jälkeenpäin hän sai tietää, että hänen mielikuvansa olivat oikeita. "Moldausta" tuli hänen lempisävelmänsä. Se pystyi ilmaisemaan ja antamaan hänelle yhä enemmän. Saman tien hän oppi nauttimaan muustakin klassisesta musiikista.
Hector pitää kaikesta hyvin esitetystä ha tehdystä musiikista, myös jazzista. Jazzin avulla voi vapaasti ilmaista itseään, vaikka siinäkin on määrättyjä kaavoja. Hyvä jazz paljastaa suuren lahjakkuuden. Hector ei hienostele sanoessaan pitävänsä jazzista. Hän tunnustaa, ettei sitä tarvitse ymmärtää. Siitä voi vain pitää tai olla pitämättä. Niinkuin muustakin taiteesta.
Hector on viihtynyt hyvin myös rautalankamusiikin parissa. Hän oli jonkin aikaa Les Mirages-yhtyeen jäsenenä. Tämä yhtye kuitenkin hajosi, ja nyt Hector uskoo, ettei hän enää koskaan palaa puhtaan jee-jee-musiikin pariin - vaikka hän pitääkin siitä.
- Rolling Stones on teknillisesti valtavan taitava yhtye. Sen esitykset ovat päältäpäin kertakaikkiaan täydellisiä, mutta jos ne voisi puhkaista, olisi sisällä vain tyhjää. Beatlesien esityksien perustana on sen sijaan tavattoman kauniita sävelmiä. Itse pidän Beatlejä suuremmassa arvossa.
Hector käyttää pitkää tukkaa. Opettajille hän selittää kauniisti, että se on välttämätön hänen uransa vuoksi. Tosiasiassa hän käyttää pitkää tukkaa, koska se sopii parhaiten hänelle. Olutta hän taas juo sen vuoksi, että se on hyvää nautintoaineena, mutta ei humalaa varten.
- Alkoholi aiheuttaa estojen häviämisen ja saa aikaan prosessin, jolloin syntyy ideoita ja mielipiteet tulevat ilmi pelkistettyinä ja vääristelemättöminä. Siksi en vastusta alkoholin käyttöä, jos sitä osataan käyttää oikein.
Folklaulaja Hectorin paras puoli on Heikki Harma, ja Heikki Harman paras puoli on se, ettei hän pyri olemaan mikään poikkeuksellinen ilmiö. Hän voi olla oma itsensä ilman, että kenenkään täytyy valittaa. Hänestä ei ole tehty Hectoria. Hän ei ole folkkuumeen synnyttämä pakollinen kysymys. Hän vain on ja elää, maalailee ja kirjoittaa, säveltää ja laulaa, käy koulua, ja toiset saavat sanoa mitä tahtovat.
Hectorin suuruus piilee ehkä siinä, että hän on luonnollinen ja tavallinen, mutta silti kiinnostava. Hän ei ole makeanaamainen kiiltokuvapoika, vaan kivannäköinen ja muutenkin kiva nuori mies. Hänen laulutapansa on juuri sellainen, kuin minä käsitän verbillä laulaa. Hänen ajatuksensa tulevat syvältä ja valmiina. Joskus ne saattavat koskea arkipäiväisiä asioita. Esimerkiksi rajaseudun asukkaita. Heitäkin Hector ajattelee ja heidän ongelmaansa hän ehdottaa ratkaisuksi ehkäisyvälinepakkauksia.
Vaikka Hector protestoi, hän näkee ympärillään myös paljon hyvää. Kukat, taivas, vesi ja metsä ovat kaikki kauniita. Rakkaus on suurin ja kaunein asia. Siitä Hector haluaisi tehdä lauluja, mutta rakkauslaulujen täytyy olla herkkiä eikä sellaisia tyhjyyttään kumisevia muovikukkasia kuin mihin olemme tottuneet tavallisissa iskelmissä.
Hector uskoo, että Suomessa on paljon sellaisia, joilla olisi oikeus tulla tunnetuksi nyt, kun ihmisiä kiinnostavat protestilaulut. Ehkä heitä onkin, mutta mitään vääryyttä ei ole varmasti tapahtunut, kun Hector on astunut huipulle. Aito ihminen on näet paljon parempi kuin mainosmaailman poppakonstein kokoon väsätty väärennys, jonka alta voi pieninkin tuulenhenkäys sortaa jalustan.
--------------------------------
Teksti: Hellevi Jussila