Hectorfanit.net logo / Etusivulle
Mestarit areenalla-albumin kansilehti

Mestarit Areenalla: unohtumaton projekti

Vuosituhannen lopun kiistatta merkittävin kevyen musiikin ilmiö maassamme oli Hectorin, Kirkan, Pave Maijasen ja Pepe Willbergin muodostama Mestarit-laulukombinaatio. Mestarit-huuma alkoi ensimmäisestä Hartwall-Areenan konsertista 29. lokakuuta 1998 ja päättyi suuressa mittakaavassa 5. elokuuta 1999 järjestettyyn konserttiin Helsingin Olympiastadionilla. Tällä aikavälillä Mestarit olivat lähes herkeämättä median valokeilassa. Mestarit-projekti oli myös kaupallisesti täydellinen menestys, josta osoituksena olivat loppuunmyyty jäähallikiertue ja Mestarit Areenalla -cd:n huimat myyntilukemat.

Mestarit-ryhmään johtaneen kehityksen voidaan katsoa alkaneen ensimmäisestä Back to the Sixties -tapahtumasta Kuusamossa syksyllä 1992. Tällöin lavalla nähtiin ryhmä, jossa soittivat Hector, Pave Maijanen ja Esa Kotilainen. Triolla oli oma "folk-proggis", jossa Hector soitti akustista kitaraa, Maijanen mandoliinia ja huuliharppua ja Kotilainen haitaria. Ryhmän ohjelmistoon kuului mm. kappale Nellyn palmikko, jota sittemmin myös Mestarit esittivät.

Seuraavana vuonna samaisessa tapahtumassa Hector & Pave -kaksikkoa täydensi Kotilaisen sijasta Kirka Babitzin, joka niin ikään käytti säestyksessä haitaria. Hectorin, Paven ja Kirkan jammailut jatkuivat seuraavien vuosien Back to the Sixties -tapahtumissa, ja kolmikko esiintyi myös Suomi-Ruotsi-maaottelukonsertissa syksyllä 1996.

Seuraava esiintyminen oli keväällä 1997 Suomen jääkiekon MM-kisojen kutsuvierasgaalassa Hartwall-Areenalla, jossa Katinkullan kolmikko esiintyi vahvistettuna Pepe Willbergillä. Tällöin siis ensimmäisen kerran toteutui tuleva Mestarit-konsepti. Gaalassa kvartetti esitti 10 minuutin ohjelmiston: Daa-da daa-da sekä potpurin Saat miehen kyyneliin - Hetki lyö - Pidä huolta - Ake, Make, Pera ja mä.

MM-kisojen gaalaan ryhmän kutsui koolle Strangers -rautalankayhtyeen perustajajäsen Ande Päiväläinen, joka vastasi MM-kisojen ohjelmapuolesta ja oli myös yksi Back to the Sixties-tapahtuman ideoijista. Seuraava esiintyminen oli kesällä 1998 pidetty viisi konserttia sisältänyt yritysesiintyminen taustabändin kera Nokian henkilöstölle.

Nokian kesäkiertueen jälkeen viimeistään ymmärrettiin nelikon todellinen potentiaali, ja seuraavaksi olikin vuorossa ensimmäinen yleisölle avoin keikka Hartwall-Areenalla 29.10.1998. Tämän loppuunmyydyn konsertin jälkeen alkoi todellinen Mestarit-buumi. Kymmenen konsertin jäähallikiertue alkoi 1. helmikuuta Rovaniemeltä ja päättyi 18. helmikuuta Turkuun. Näiden loppuunmyytyjen konserttien jatkoksi pidettiin huhtikuussa kolme lisäkeikkaa Mikkelissä, Lahdessa ja Turussa. Kesällä Mestarit konsertoivat vielä Joensuun Laulurinteellä ja Kotkan Meripäivillä.

Elokuun 5. päivä tehtiin suomalaista musiikkihistoriaa, kun Mestarit ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä järjesti oman konsertin Olympiastadionilla. Tämä yli kolmetuntinen konsertti keräsi kunnioitettavat 36 000 katsojaa. Syyskuussa Mestarit konsertoivat vielä Göteborgin Skandinaviumilla Suomi-Ruotsi-maaottelun yhteydessä sekä vuoden viimeisenä päivänä Hartwall-Areenalla Millenium-konsertissa. Kaikkien Mestareiden konserttien yhteenlaskettu yleisömäärä ylitti 140 000 henkeä.

Mestareitten Hartwall-Areenan konsertista 29.10. koottu tupla-cd Mestarit Areenalla julkaistiin 1.2.1999. Levy meni erittäin hyvin kaupaksi, myyden kahdessa viikossa kultaa (20 000 kpl) ja kuukaudessa platinaa (40 000 kpl). Elokuisen Stadionkonsertin alla ylittyi tuplaplatinalevyn raja (80 000 kpl). Vuoden loppuun mennessä albumia oli mennyt kaupaksi lähes satatuhatta kappaletta, jolla myynnillä levy oli vuoden 1999 myydyin äänite Suomessa. Vuoteen 2001 mennessä levy oli myynyt jo triplaplatinaa.

Nykyisellä yli 125 000 kappaleen myynnillään levy on tilastoissa korkeammalla kuin yksikään Hectorin oma albumi. Mestarit Areenalla on edelleen kaikkien aikojen myydyin suomalainen live-albumi, ja 1999 julkaistuista albumeista tätä nykyä toiseksi myydyin, edellään Bomfunk Mc's -yhtyeen albumi In Stereo. Vuoden 1999 jälkeen julkaistuista albumeista lisäksi vain kaksi levyä on myynyt Mestarit Areenalla -levyä enemmän: Anssi Kelan Nummela ja Yön Legenda-kokoelma.

Mestarit Areenalla -tupla-cd:llä kuullaan yhteensä 29 kappaletta eli lähes kaikki Hartwall Areenan konsertissa kuullut kappaleet. Kaikilla Mestareitten keikoilla settilista ei tietenkään ollut täysin sama. Ainoat kappaleet, jotka kuultiin kaikissa konserteissa, mutta joita ei kuulla sen enempää cd:llä kuin Mestarit Stadionilla -dvd:lläkään, ovat kaikkien konserttien aloituskappale Please Please Me sekä loppupuolella kuultu Neil Young -cover Vapaa maailma. Näistä jälkimmäinen tosin on mukana Areenan konsertin tv-taltioinnissa.

Konsertit alkoivat siis kahdella Beatles-sävelmällä Please Please Mella ja Penny Lane -suomennoksella Rööperiin. Ykkös-cd:llä ensimmäisenä kuultava Rööperiin on Juha Vainion suomennos tutusta John Lennonin ja Paul McCartneyn kirjoittamasta Beatles-sävelmästä. Vainion suomennoksen julkaisi singlenä Pepe Willbergin Jormas-yhtye vuonna 1967. Kappaleen voidaan sanoa olleen Jormaksen suurin hitti, sillä se nousi Iskelmä-lehden singlelistalla parhaimmillaan 7:nnelle sijalla, kun toinen suuri Jormas-klassikko Saat miehen kyyneliin keikkui samaisella listalla parhaimmillaan "vain" sijalla 19. Mestareitten versiossa Pepe laulaa ensimmäisen ja viidennen säkeistön, Kirkan toisen, Pave kolmannen ja Hector neljännen säkeistön.

Cd:n toisena kappaleena kuullaan konserttien kolmantena kuultu Kirkan Varrella virran -hitti, jonka Kirka levytti 1973 albumilleen Rautaa ja kettinkiä. Kappale on yksi Mestarit Areenalla -albumin viidestä Pertsa Reposen suomentamasta kappaleesta. Kappaleen alkuperäinen nimi on Down By The River ja sen kirjoittajat ovat Michael Hazlewood ja Albert Hammond. Mestareitten versiossa Kirka laulaa kaksi ensimmäistä ja neljännen säkeistön ja Pave laulaa kolmannen säkeistön alun ja Hector saman säkeistön lopun.

Hectorin Kaikki tahtoo rakastaa -hitin jälkeen kuullaan Pave Maijasen suurimpiin hitteihin lukeutuva Jano-kappale, joka ilmestyi Maijasen Palava sydän -albumilla 1985. Viidentenä kuullaan Pepe Willbergin laulama Jormaksen vuonna 1966 levyttämä Saat miehen kyyneliin, joka on Jyrki Lindströmin suomennos Les Reedin ja Peter Callanderin kirjoittamasta kappaleesta To Make A Big Man Cry. Seuraavaksi kuullaan Kassu Halosen ja Kristian "Kisu" Jernströmin säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama Kirkan jättihitti Surun pyyhit silmistäni, joka ilmestyi Kirkan Surun pyyhit silmistäni -albumilla 1988.

Seuraavana kuullaan Hectorin Ake, Make, Pera ja mä -klassikko, jonka kuudesta säkeistöstä Hector laulaa muut paitsi Pave laulaa kolmannen säkeistön. Tämän jälkeen kuullaan Pepen laulama Hermes, joka on Hectorin suomennos Gary Brookerin ja Keith Reidin kirjoittamasta Procol Harum -kappaleesta Pandora's Box. Pepe Willberg levytti kappaleen vuonna 1976 albumilleen Sinulle. Seuraavaksi kuullaan Paven Lähtisitkö-hitti, joka ilmestyi Maijanen-albumilla 1984.

Leijat on Kirkan Islanders-aikojen hittikappale vuodelta 1968. Laulun alkuperäinen nimi on Kites ja sen tekijät ovat Lee Pockriss ja Hal Hackady. Kappaleen suomensi Pertsa Reponen. Elämältä kaiken sain puolestaan on Pepe & Paradisen hittisingle vuodelta 1972, joka julkaistiin myös yhtyeen albumilla Pepe & Paradise vuonna 1973. Tämän alkujaan Every Little Move She Makes -nimisen kappaleen suomentaja on Vexi Salmi ja alkuperäiset tekijät ovat Tony Mac Aulay, Roger Greenaway ja Roger Cook.

Konsertin "unplugged-osuuden" aloittava Tuulelta vastauksen saan on ensimmäinen albumin kolmesta kappaleesta, jota kukaan Mestareista ei ollut aiemmin levyttänyt. Tämän Pertsa Reposen suomennoksen Bob Dylanin Blowin' In The Wind -klassikosta levytti Reposen, Vesa Nuotion ja Tapio Kyöstilän folk-yhtye Finn Trio vuonna 1964. Kuten Hector toteaa levyllä spiikatessaan kappaletta, Reposen teki kappaleesta useampia suomennoksia. Finn Trion levyttämän version ja Mestareitten version tekstit ovatkin täysin erilaisia, eikä niitten välillä ole yhtään samanlaista säettä, paitsi kertosäe "Tuulelta vaan mä vastauksen saa/ Tuulelta vastauksen saan". Mestareitten versiossa Hector laulaa ensimmäisen ja kolmannen säkeistön, ja toisesta säkeistöstä Kirka laulaa kaksi ensimmäistä säettä, Pave kaksi seuraavaa ja Pepe kaksi viimeistä säettä.

Palkkasoturin versiossa Hector laulaa kaksi ensimmäistä sekä kuudennen säkeistön, ja säkeistöt kolmannesta viidenteen laulavat Pave, Kirka ja Pepe. Seuraavana kuultava laulu Sinua, sinua rakastan on Kai Chydeniuksen säveltämä ja Aulikki Oksasen sanoittama. Pepe Willberg levytti kappaleen jo vuonna 1986 Yksi ruusu -nimiselle kasettijulkaisulle. Uudelleen Pepe levytti kappaleen vuonna 1999 julkaistulle Syliisi aamuun jään -cd:lle. Tämän jälkeen kuultava Silta yli synkän virran on Pertsa Reposen suomennos Paul Simonin kirjoittamasta Simon & Garfunkel -yhtyeen klassikkokappaleesta Bridge Over Troubled Water. Reposen suomennoksen Kirka levytti vuonna 1971 Saat kaiken -albumilleen.

Pave Maijasen Ikävä-hitti ilmestyi Maijasen Kuutamokeikka-albumilla 1990. Unplugged-osuuden ja ykkös-cd:n päättää Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen -klassikko.

Kakkos-cd:n ensimmäisenä kuullaan Paven laulama kappale Nellyn palmikko, jonka levytti 60-luvulla folk-yhtye Bosse & Robert (Lars ja Robert Österberg). Lars "Bosse" Österberg suomensi tämän kappaleen, jonka alkuperäinen nimi on Footprints In The Snow ja jonka kirjoittaja on Boyd Lane. Toisena kuullaan Kirkan Islanders-yhtyeen ensimmäinen hittilevytys Hetki lyö vuodelta 1967. Tämän alkujaan Beat The Clock -nimisen kappaleen suomensi Pertsa Reponen ja kappaleen kirjoittajat olivat Richard Gottehrer ja Jonathan Stroll. Kolmantena kuullaan Markku Johanssonin ja Pepe Willbergin säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama kappale Aamu, joka ilmestyi Pepe & Paradisen singlellä vuonna 1973 ja kaksi vuotta myöhemmin yhtyeen toisella albumilla Pepe & Paradise 2.

Hectorin Nostalgia-kappaleen jälkeen kuullaan Paven Elämän nälkä -laulu Maijasen vuoden 1987 albumilta Maailman tuulet. Kuudentena kuullaan Kirkan Hengaillaan-albumin nimikappale vuodelta 1984. Tämä laulu, jolla Kirka osallistui kyseisen vuoden Euroviisuihin, on Jukka Siikavireen säveltämä ja Juhani Tuomisen sanoittama. Tämän jälkeen Pave laulaa Neumannin kirjoittaman Dingo-klassikon Levoton tuhkimo, joka ilmestyi Maijasen tuottamalla Dingon esikoisalbumilla Nimeni on Dingo vuonna 1984. Kahdeksas kappale Merimies on levyn toinen Gary Brookerin ja Keith Reidin kirjoittama laulu ja nimikappale Procol Harumin vuoden 1969 albumilta A Salty Dog. Suomennos ilmestyi alkujaan Pepe Willbergin singlellä vuonna 1969 ja laulun suomensi Artto "Atte" Blom.

Yhdeksäs kappale on Hectorin Koko hela maailma ja kymmenes Kirkan Born To Be Wild Kirkan R.O.C.K. -albumilta vuodelta 1986. Tämä Mars Bonfiren kirjoittama rock-klassikko ilmestyi Steppenwolfin debyyttialbumilla vuonna 1968. Yhdestoista kappale on Paven Mistakes-aikojen hitti Pidä huolta Mistakesien Pidä huolta -albumilta vuodelta 1981. Albumi päättyy Mestareiden konserttien viimeisenä kuultuun Kari Kuuvan kirjoittamaan Daa-da Daa-da -klassikkoon, jolla Sammy Babitzin voitti vuoden 1972 Syksyn sävel -kilpailun.

© Tenho Immonen