Keväällä 1975 Hector siirtyi PSO:lta Love Recordsille. Muutkin yhtiöt olivat keskusteluissa mukana, mutta lopulta Atte Blom nappasi Hectorin Lovelle. Love Recordsissa Hector tunsi olonsa kotoisammaksi kuin suuressa sähkötarvikealan liikeyritys PSO:ssa, jossa äänilevytuotannon osuus oli varsin pieni. Hectorin ja PSO:n välillä ei tosin ollut missään vaiheessa ollut mitään ristiriitaisuuksia, mutta pitemmän päälle PSO:n levypuolen toiminta alkoi Hectorin kannalta olla hieman liian virikkeetöntä ja passiivista. Love sen sijaan oli nimenomaan popmusiikin kannalta ihanteellinen ympäristö, jossa sekä johtoporras, tuottajat ja artistikaarti olivat popmusiikin ammattilaisia.
Love Recordsilla Hector rinnastui maamme "rokkijätkiin", joista lähes kaikki olivat jo yhtiön leivissä. Tulevaisuuden suunnitelmistaan Lovella Hector kertoi mm. Introssa: "Love mahdollisesti tarjoaa minulle enemmän toimintaa kuin edellinen firma, ja olen kiinnostunut esim. levyjen tuottamisesta tulevaisuudessa. Myöskin avoimia asioita ovat vielä Loven mahdollisesti laajentaessa toimintaansa mahdollisesti löytyvä työnsarka kirjallisella alueella. Sitä paitsi se artistiryhmä, joka Lovessa löytyy, on aina ollut minulle läheisempi kuin esim. PSO:n edustama, jos nyt Cumuluksia ja muita ystäviä ei oteta lukuun."
Ensimmäinen Hectorin Love-julkaisu oli single Menin kipsiin taas/Kuinka voit väittää. Kesällä 1975 oli vuorossa ensimmäinen Love-albumi, teemallinen kokonaisuus Liisa Pien. Uusia kappaleita treenattiin keväällä, ja suurin osa levyn materiaalista oli valmiissa muodossa huhti-toukokuussa. Levy äänitettiin Marcus Music -studiolla Tukholmassa, pääosa äänityksistä tehtiin heinäkuussa. Marcus-studion laitteilla saatiin tuohon aikaan parempi urku- ja kitarasoundi kuin missään muualla, mikä kuuluu selkeästi Hectorinkin albumilla kuulaina ja jykevinä soundeina. Lokakuun 1975 Suosikissa Hector mm. kertoi: "Kyllähän Suomessakin on hyviä studioita, mutta valitettavasti se soundi, mikä siellä [Marcus Music] saadaan aikaan, tyydyttää ainakin minua paljon enemmän kuin se, mitä täällä kotona tehdään."
Albumilla oli uutena tuottajana Hectorin pomo radiosta Otto Donner. Hectorin ja Bergströmien yhteistyö siis päättyi, koska Hector haki nyt levylleen uutta musiikillista suuntaa. Hector pyrki nyt tietoisesti murentamaan aiempaa folklinjaansa, vaikka totesikin Intron haastattelussa toukokuussa, ettei hän usko pääsevänsä folkjuuristaan koskaan täysin eroon. Nyt pyrkimys oli kuitenkin rakenteellisesti vaikeampaan sekä bändin osuutta painottavaan ja vapaamuotoisempaan ilmaisuun.
Tuottajan vaihdoksesta Hector kertoi vielä Introssa: "Se, että Matti ja Pirjo eivät ole tässä mukana muuttaa varmasti myös levyn kokonaisilmettä, heidän panoksensahan on ollut ratkaiseva edellisillä levyilläni. Turvauduin turhankin paljon heidän erinomaiseen osaamiseensa ja olen päättänyt toteuttaa oman musikaalisen identiteettini." Pirjo Bergström kertoi vuonna 1999 Rytmin haastattelussa Hectorin ja Bergströmien yhteistyön loppuneen, kun Matti Bergström oli huomauttanut Hectorille tämän "rock-identifioitumisesta". Pirjon mukaan Matti oli muistuttanut Hectorille, ettei tämän tarvitse olla muuta kuin oma itsensä. Pirjo Bergström kertoo näitten keskustelujen aiheuttaneen jonkinlaisen konfliktin, jonka vuoksi Bergströmien ja Hectorin tiet erosivat Hectorockin jälkeen.
Uusi albumi oli joka tapauksessa harkittu kokonaisuus ja vaativa työ. Albumin ilme oli melkoisen progevoittoinen, kuullaanhan levyllä lainasävellyksiä mm. Procol Harumilta ja King Crimsonilta. Tekstien osalta Liisa Pien on Hectorin tuotannossa kantaaottavin ja poliittisin albumi. Vielä keväällä Hector totesi Introssa, että hänestä tuntuisi keventävältä "tehdä ihan tavallisia lämpimiä arkielämän kuvauksia, etten välttämättä lähtisi tavoittelemaan suuria yhteiskunnallisia asioita ja maailmanlaajuisen demokraattisen liikkeen ydinkysymyksiä."
Valmiin levyn lyriikat liikkuvat ehkä jossain näiden suunnitelmien välimaastossa, sillä vaikka useissa lauluissa kuvataankin arkista elämää, mukana on myös julistavaa paatoksellisuutta. Albumin A-puoli muodostaa sanoitusten osalta tavallaan oman ehjän kokonaisuutensa. Se kertoo (luokkakantaisista) työläistaustaisista lähtökohdistaan vieraantuneesta nuoresta naisesta. Kyseinen "Liisa Pien" elää nykyään tylsää edustusrouvan elämää ja itkee yksin öitään pettyneenä ja turhautuneena, rakennettuaan elämänsä haaveiden ja turhien odotusten varaan.
Lokakuun 1975 Suosikissa Hector selitti tarkemmin albumin A-puolen teemaa: "- - siinä eräs kaveri kertoo tällaisesta Pikku-Liisasta, jonka hän oli tuntenut vuosia sitten. Nyt tämä Liisa on jo keski-ikäinen nainen, joka upeassa lääkärimiehensä hankkimassa rivitalossa mietiskelee maailman menoa. Kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta jotain on kuitenkin mennyt pieleen. Kaikki ei olekaan niin ihanaa kuin nainen oli kuvitellut aikoinaan ollessaan 'Liisa Pien'."
Levy sai hyvät arvostelut, mm. Intro kirjoitti Kuin Juudas, Epitaph ja Lasikevät/Surullinen Liisa -laulujen olevan "kieltämättä parhaimpia tulkintoja ulkomaisista kappaleista mitä tässä maassa on pop-musiikin alueella koskaan tehty" ja jatkoi: "Liisa Pien on Hectoria omimmillaan yhteiskunnallisena tarkkailijana ja havaintojen tekijänä. Sanoituksissa Hector on hakeutunut Nostalgian kaihomielisyydestä, Herra Mirandosin mystiikasta ja Hectorockin kokeiluista enemmän arkipäivän todellisuuteen. Tietysti hänen näkemyksensä ovat yksilöllisiä, ongelmat osittain sisäänpäin kääntyneitä ja vailla ratkaisuja. Mutta lyyrikon tehtävä tuskin onkaan rakennella maailmoja ja muuttaa yhteiskuntia."
Hyvistä arvosteluista huolimatta levy myi selvästi vähemmän kuin Hectorin aikaisemmat albumit. Seuraavan albumin Hotelli Hannikaisen julkaisuun mennessä Liisa Pien -albumi oli myynyt "vain" n. 14 000 kappaletta.
Liisa Pien -albumilla kuullaan useita "Liisa-lauluja". A-puolella on kolme kappaletta: Norsunluutorni, Kuin Juudas ja Liisa Pien, jotka kaikki kuuluvat temaattisesti yhteen. Niissä päähenkilö on porvarillinen, ulkoisesti menestynyt mutta sisäisesti onneton, paikkaansa ehkä etsinyt mutta ei löytänyt ihminen. Liisa Pien elää näennäisesti täyttä sosiaalista elämää, mutta kulissien takana hän on katkeroitunut ja onneton. B-puolella kuullaan lisäksi kappale Lasikevät/Surullinen Liisa, joka on käännös Cat Stevensin laulusta Sad Lisa.
Tekstienvälisen tutkimuksen kannalta nimen Liisa Pien huomataan assosioituvan kahteen 30-40-lukujen lauluun. Liisa Pien' oli sota-aikana suosittu iskelmä, jonka levyttivät Suomessa mm. Harmony Sisters ja Georg Malmsten. Kyseessä oli alkujaan Norbert Schultzen ja Hans Leipin kirjoittama kappale Lilli Marlene. Pieni Liisa parka puolestaan on Kauko Käyhkön säveltämä ja Elvi Sinervon sanoittama laulu, jonka Kauko Käyhkö levytti vuonna 1948. Kaikissa näissä kolmessa laulussa Liisan elämä ja kohtalo on omalla tavallaan traaginen. Lilli Marlenen tehtävänä on viihdyttää sotilaita kasarmilla, kun taas Pieni Liisa parka -laulun Liisa kokee onnettoman rakkauden ja hukuttautuu.
Kuten tunnettua, nimi Liisa esiintyy muutamassa muussakin Hectorin laulussa (Poissaoloa, Mistä kymysys?!, Jäävalssin jälkeen). Minna Helander kirjoittaa gradussaan Hectorin "Liisa-motiivista" mm.: "Lewis Carroll kirjoitti Liisat. Hector on tehnyt muutaman laulun Liisoista. Liisat eivät kuitenkaan seikkaile Hectorin runoissa pelkästään näin yksiakselisesti ja -ulotteisesti. Carroll ei ole tyhjiössä vaikuttamassa toisessa tyhjiössä olevaan Hectoriin. Carroll kirjoitti omasta ajastaan ja omasta elämästään. Ihmemaan Liisasta on kirjoitettu lukuisia tulkintoja, analyysejä, tutkielmia, lauluja, runoja, variaatioita. Liisa on yksi maailman yleisimpiä nimiä, ja jo koko se 'rojukasa', joka lähtee mielessämme liikkeelle, kun kuulemme sanan Liisa, on melkoinen. Kun Hector laulaa Liisa pienestä, se aktivoi mielessämme alluusioiden vyöryn. Sen mukaan, mikä on kokemusmaailmamme kuulijoina, mitä referenssi- tai subtekstejä tunnistamme tekstissä, ja mitä lisäksi tulee mieleemme, voimme nähdä Hectorin lauluissa jotakin Carrollin viitekehyksestä, taustasta ja kontekstista, jotakin Hectorin vaikutteista ja viitekehyksestä sekä oman tämänhetkisen maailmamme ja tietämyksemme."
Levy alkaa kappaleella Norsunluutorni, jonka Hector kirjoitti vappumarssin jälkeisissä tunnelmissa. Laulussa Liisan nimi esiintyy aivan tekstin lopussa: "niin silti ulos jäisit vain/ Liisa Pien". Tekstissä Liisan kuva tarkentuu ulkoiselta olemukseltaan: kevyet luut, ahmatin suu ja prinsessain vaatekerta, samoin kuin taustaltaan: mannekiinikoulutus. Tekstin mukaan Liisa on siis nuori, kaupunkilainen ja ammatissa toimiva, joita 80-luvulla kutsuttiin myös jupeiksi. Liisalle ovat tärkeitä tietyt etikettimäiset käyttäytymismallit, "tyylikkyys" ja "mannermaisuus": "Nyt tiedät miten kävellään/ ja ranskalaisen korostuksen/ sä sait sun pikku elämään".
Liisan ylelliseen elämään kuuluvat myös rotukissa ja "Vin-Rose". Poliittisuus on mukana laulussa vain sikäli, että puhuja turhaan pyytää Liisaa vappumarssiin. Liisa vastaus kenties kertoo, että hän myös puhetyylissään pyrkii tyylikkyyteen suosimalla sivistyssanoja: "En lähde mukaan moiseen farssiin/ se istu ei mun imagoon!" Myös puhujan kielteinen ja halveksiva asenne toveripiirit hylännyttä Liisaa kohtaan käy selväksi jo levyn ensimmäisessä laulussa: "Et antaa vois mulle yhtään enempää/ kuin kivet vois mulle antaa…"
Wikisanakirjan mukaan Norsunluutorni on yleensä halventava ilmaus, jolla viitataan toimielimeen tai instituutioon, joka pyrkii ohjaamaan, kritisoimaan tai muuten vaikuttamaan yhteiskunnan tai yhteisön toimintaan. Esimerkkilauseiksi käyvät vaikkapa "Tätäkin ohjetta on varmaankin valmisteltu pitkään jossain norsunluutornissa!" ja "Professorit antavat taas lausuntoja omista norsunluutorneistaan." Hectorin laulussa sana esiintyy kahdessa säkeistössä: "mut sinä norsunluista tornii/ vain meille aloit rakentaa" sekä "ja vaikka torniin norsunluiseen/ sä viimein löytäisitkin tien". Näitten kohtien perusteella ei ehkä ole täysin selvää, mihin norsunluutorni tässä kappaleessa viittaa. Laulun alkuosassa ilmaus näyttäisi ehkä viittaavan johonkin menneeseen aikaan, jota puhuja "kelaa". Laulun lopussa ilmaus pikemminkin viittaa nykyaikaan tai tulevaan.
"Pikku-Liisan" kuvaus jatkuu toisessa kappaleessa Kuin Juudas, joka on käännös Procol Harumin edellisenä vuonna ilmestyneen Exotic Birds And Fruit -albumin laulusta As Strong As Samson. Tässäkin tapauksessa Hector on käytännössä kirjoittanut kappaleen tekstin kokonaan uudelleen. Oikeastaan ainoat samantapaiset sanat Gary Brookerin ja Keith Reedin alkuperäisen lyriikan ja Hectorin suomennoksen välillä ovat "bankers/pankit" ja "preaching/saarnaa".
Kappale kuvaa Liisan olevan pinnallinen mainosten sketseille hurraaja, joka harhailee bailuelämässään svengaillen ja paikkaansa etsien. Myös Liisan ruokavaliota kuvataan: hän syö puhdasta riisiä - ehkä huolehtiakseen linjoistaan. Onhan hänellä mallin koulutus, kuten ensimmäisessä laulussa kerrotaan. Liisalla kuitenkin voi olla ongelmia alkoholin käytössään, koska teksti kuvaa hänet horjumassa miehineen helsinkiläiseen ravintola Adloniin.
Teksti mainitsee myös Liisan isän, joka on ollut työväenluokan edustaja ja joka on kuollut sydänsairauteen - mahdollisesti liiallisen työnteon vuoksi. Liisa on siis "työmiehen penska", mutta ei ole jatkanut isänsä viitoittamalla tiellä vaan on luopunut omistaan ja on siksi "kuin Juudas". Liisahan on selkeästi sanonut isälleen, ettei lähde tämän joukkoihin. Myös laulun puhujan mielestä Liisa katsoo häneen kuin Juudas puhujan (tovereineen vappu)marssiessa Liisan ohitse: "Kuin Juudas vain katsoit meitä -/ kyynelees kuin muovispray'tä!"
Albumin mustanpuhuvassa kannessa "tie jatkuu äärettömiin" mutta etualalla Barbie-nukke on kaatunut maahan - mahdollisesti sammuneena. Kannen tarinaa näyttää selkeimmin jatkavan levyn kolmas laulu, yli seitsenminuuttinen nimikappale Liisa Pien, joka kuvaa Liisan nykyistä, turhautunutta elämää. Liisa on toki ulkoisesti onnellinen, onhan hänellä perhe ja lääkärimies. Kuitenkin yön hiljaisina hetkinä Liisa sortuu kaappijuoppouteen lasten ja "odd-fellow"-miehen nukkuessa.
Tässäkin laulussa puhuja mainitsee lyhyesti oman poliittisuutensa: "Jäi mulle toveripiirit, usko huomiseen vankka/ sille työtäni teen". Liisa, vaikka onkin "ruskee, kiintee leidi" alkaa jo omassa kehossaan huomata sen kuinka "aika sauvoo eteenpäin". Synkässä yöllisessä monologissaan hän huutaa äitiä avukseen.
Albumin toinen käännöskappale on jo edellisen syksyn kiertueelta tuttu King Crimsonin Epitaph, joka nyt kuullaan suomenkielisenä nimellä Epitaph (tuulet kirkuu hautoihin). Myös tässä tapauksessa alkuperäinen Robert Frippin, Greg Laken ja kumppaneitten kirjoittama lyriikka ja Hectorin suomennos ovat täysin erilaisia. Tämän huomaa esim. lukemalla King Crimsonin lyriikan alun: "The wall on which the prophets wrote/ Is cracking at the seams/ Upon the instruments if death/ The sunlight brightly gleams/ When every man is torn apart/ With nightmares and with dreams/ Will no one lay the laurel wreath/ As silence drowns the screams." King Crimsonin kappale ilmestyi yhtyeen In The Court Of The Crimson King -albumilla vuonna 1969.
Myös Tuulet kirkuu hautoihin -laulun tekstin voisi periaatteessa ymmärtää kertovan Liisa Pienestä, kuten säkeistön, joka alkaa "Jos yksin näyttelet etsijää/ tiesi näät ja ruohon kuihtuneen" jne. Laulu ei kuitenkaan todellisuudessa jatka Liisan tarinaa, vaan tämän tekstin henkilöitä ovat ketkä tahansa "ihmiset riistetyt", jotka "jo nousee viimeinkin".
Albumin viimeinen Liisa-laulu on nimeltään Lasikevät/Surullinen Liisa, joka on edellisiä hieman suorempi käännös alkuperäisestä Cat Stevensin Sad Lisa -kappaleesta. Sad Lisa -kappale löytyy Stevensin Tea For the Tillerman -levyltä vuodelta 1970. Kappaleessa on kaksiosainen otsikko, koska Hector totesi haastatteluissa pitävänsä kappaletta oikeastaan hänen ja Cat Stevensin yhteissävellyksenä. Esimerkiksi Introssa Hector kertoi: "- - minä olen säveltänyt siihen intron ja väliosat eli tämä Stevensin kappale on muuttanut muotoaan niin, että se sopii minun tarkoituksiini."
Alkuperäisen tekstin ja Hectorin suomennoksen väliltä löytyy runsaasti samoja tai samantapaisia sanoja jo ensimmäisestä säkeistöstä: head/pään, cries/kyynelees, hurt/painaa, open/avaudu, dark/pimeään, know/tiedät. Laulun tekstissä puhuja lohduttaa masentunutta Liisaa ja tarjoutuu kuuntelemaan hänen murheitaan: "Nyt kerro pois mikä painaa/ hetkisen taakkaasi lainaa".
Trullilaulun Hector kirjoitti alun perin taidemaalari Veikko Vionojasta kertovaan tv-dokumenttiin, joka nähtiin TV:ssä helmikuussa 1975. Tuossa Eeli Aallon ohjaamassa Maalaismaisema-nimisessä dokumentissa Hector esittää kappaleesta lyhyemmän version, jossa on mukana kaksi ensimmäistä säkeistöä ja kertosäe.
Keskipohjanmaalta Ullavasta kotoisin olleesta Vionojasta kerrotaan mm. Kokkolan kaupungin internetsivuilla seuraavaa: "Syrjäisen maaseudun hiljaisuus ja työ opettivat nöyryyttä ja sitkeyttä ja antoivat samalla voimaa. Luonto ja luonnossa oleva valo on kaiken lähde. Vionoja kuvaa usein pohjalaista maisemaa ja sen ihmisiä: kylänäkymiä, rakennuksia, näkymiä ikkunasta, sisäkuvia. Hänen maisemissaan on sään tuntu: ennen ukkosta, sateen jälkeen, suojasää, kesäinen päivä. Hän kuvaa muiston kauneutta: hiljaisuutta ja rauhaa."
Myös Trullilaulusta löytyy maisemaa ja näkymiä: kuu, huutavia noitia, elikoita, niittyjä, peltoja jne. Lisäksi laulu kuvaa "rakennemuutosta" ja sen seurauksia, kun maat on paketoitu, ihmiset purkitettu ja "asfalttiläävässään entinen mies valittaa".
Liisa Pien -albumi päättyy folkyhtye Guldgurkornan ohjelmistosta lainattuun kappaleeseen Antti-Juhani. Tämä Pekka Aarnion kirjoittama laulu kuullaan vuonna 1966 julkaistulla Folk Sound Of Finland -albumilla, jolla myös Hector on mukana lopun We Shall Overcome -yhteislaulussa. Guldgurkornan esitys julkaistiin uudelleen vuonna 2006 suomifolkin pioneeriaikojen levytyksiä kokoavalla Folk! Hootenannysta protestiin -tupla-cd:llä.
Hectorin laulama versio kertoo kanteleen säestyksellä aika erikoisen ja sadunomaisen tarinan Antti-Juhanista, neidosta ja tortusta. Guldgurkorna-trio levytti vain kaksi laulua, jotka kummatkin julkaistiin Folk Sound Of Finland -lp:llä. Hector kertoi vuonna 1999 Rytmi-lehden haastattelussa Guldgurkornan ohjelmistossa olleen muitakin aivan yhtä uskomattomia kappaleita: "Ne olivat täysin omaa luokkaansa folk-genressä. Muut soittivat halitulijallaa ja nämä lauloivat Antti-Juhaneista, valaista ja hevoisista. Lupasin Pekalle että käsittelen biisiä rakkaudella ja huolella, joten hän antoi luvan sen levyttämiseen. En minäkään tiedä mistä siinä on kyse!"
© Tenho Immonen