Kuin jatkeena edellä mainitulle tv-sarjan Aikakone-jaksolle ja 'Hectorock I’ -albumille Cumulus julkaisi keväällä 1974 rokki-LP:n salanimellä 'Dick Dynamite and His Hot Lips'. Hector oli vahvasti ideoimassa tätä tyylittelevää kokonaisuutta. Siihen kuuluivat mm. osallistujille Hectorin keksimät hassut taiteilijanimet sekä aikakauden mukainen pukeutuminen – esimerkiksi Hectorin alias oli Arnold Brainstrom ja Ankin Betty "Hot-Machine" Öhman. Levyn sisältönä on pääosin 1950-60 -luvun vaihteeseen ajoittuvia iskelmiä ja rokkeja, joita Cumuluksen porukka oli itse digannut 60-luvun alussa.
Silloisista, kotimaisista tulkinnoista esimerkkeinä Kai Lindin levyttämät 'Putti Putti' ('61) sekä 'Oli kuu oli ilta' eli 'Tintarella Di Luna' ('60), Lasse Liemolan/Paul Ankan ('58) Diana sekä Marion Rungin ja Johnny Forssellin ('63) Hei Paula/Hey Paula. 'Hiljaiset huulet' -kappaleen olivat aiemmin tehneet Saukin tekstillä 'Missä ovat sanasi' Eila Pienimäki ('58) sekä Brita Koivunen ('59). Kuuluisimmat biisit kuitenkin lienevät 'Särkyneen sydämen hotelli' eli Elviksen 'Heartbreak Hotel' Kyllikki Solanterän sanoin sekä Harry Belafonten maailmanhitti 'Banana Boat Song' eli 'Panaanilaulu'. Suomeksi sen oli nimellä 'Banaaninlastaajan laulu' tulkinnut 1957 Olavi Virta. Nyt Hector esitti siinä kaikki puheroolit, mikä oli neliraitatekniikalla sangen vaativa homma.
Singlelohkaisu albumilta oli 'Piove' / 'Panaanilaulu'. B-puoli oli kohtuullinen menestys ja sen ääniteatteri "riipii broidi" –sloganeineen on kestänyt aikaa hyvin. Kuriositeettitietoina, että solisti ei oikeasti joudu kävelemään studiosta ulos, vaan askelten ja oven äänet kappaleessa ovat Ankin aikaansaamia. Lasin rikkomisen puolestaan hoiti Kari "Napakymppi" Salmelainen, joka toimi tuohon aikaan studioavustajana. Sinkun ja albumin etiketissä on uusi kuva Cumuluksesta – Matti Bergström on jo kuvassa, mutta Hectoria ei enää näy. Albumin kuvat ja design ovat Erik Uddströmin käsialaa.
Dick Dynamite and His Hot Lips -show esitettiin livenä vain kerran, levynjulkistamistilaisuudessa Hesperian yökerhossa. Tämä tapahtui luonnollisesti 1960-luvun asuihin sonnustautuneena. Paikalla oli suomalaisen jengin ohella myös koko joukko japanilaisia turisteja. Nämä diggasivat meininkiä oikein vakavissaan, suomalaiskatsojat ottivat show’n enemmän positiivisella huumorilla vastaan.
Nousussa olevasta rock-nostalgiasta huolimatta 'Dick Dynamite and His Hot Lips' ei kuitenkaan mennyt kunnolla läpi, "ihmiset eivät reagoineet" muistelee Anki. Ehkä musiikin tyyli oli liian iskelmällinen ja Cumulus jälleen hieman aikaansa edellä. Toisaalta toteutuksessa "kaikki oli löysää" ja äänittäjä Per Wallenius joutui tekemään nauhoitukset kiireessä MTV:n studiolla alkeellisella neliraitasysteemillä. Huolellisempi jälki ja parempi tekniikka olisi saattanut tuoda lisää suosiota.
Ruotsin markkinoille laskettiin ensimmäinen Cumulus-albumi samana keväänä. Toukokuun 2., 9. ja 15. päivä työstettiin Finnvoxissa kaksitoista kappaletta sisältävä kooste, jonka nimeksi tuli yllättävä valinta, 'Cumulus'. Sen julkaisi Grammofon AB Electran Viking -merkki. Kooste se on siinä mielessä, että kappaleet on valikoitu aiemmilta suomenkielisiltä levyiltä, nyt ne vain esitetään ruotsiksi. Itse asiassa kaikkien alkuperäisesitykset löytyvät joko debyytti- taikka ‘Sirkustirehtööri’ –albumilta. Käännökset ovat Ankin ja hänen äitinsä, lastenkirjailija Marita Lindqvistin käsialaa. Äänittäjinä olivat Erkki Hyvönen, Antti Joki ja Pauli Jyrälä.
Kokonaisuudesta on pakko todeta sen olevan erittäin onnistunut, yksi nyanssi kauneusvirheenä. Tuottajaksi tuli Pauli Virta, joka halusi levyllä laulettavan riikinruotsiksi. Tämä idea ei Ankin mukaan oikein käytännössä toiminut, ja lopputulos jäi jonnekin suomen- ja riikinruotsin välimaastoon. Joka tapauksessa ruotsi sointuu Cumuluksen herkkiin soundeihin todella hyvin, eikä tällaista pikkujuttua helposti huomaa.
Mitä ilmeisimmin albumi on tehty miksaamalla vanhoja nauhoja ja äänittämällä lauluosuudet niiden päälle. Hectorilla on suhteellisen vähäinen rooli - krediteissä mainitaan kitara, bongot sekä muutamia taustaosuuksia, mutta mukana hänkin vielä on. Kotelo on yksiosainen, sen Aikakone -ohjelmasta peräisin olevissa kuvissa yhtye esiintyy metsän halki matkaavana, keskiaikaisiin asuihin puettuna seurueena.
Todettakoon tässä yhteydessä, että Hector teki myös Marita Lindqvistin ruotsiksi kääntämänä omia biisejään joskus 1970-luvun alkuvuosina kieliohjelmiin. Anki toimitti tuohon aikaan Appropå -nimistä ruotsin kielen opiskeluohjelmaa, ja siihen nauhoitettiin 3-4 kappaletta. Edellä mainittujen Cumulus-albumien tekemisen aikoihin Hector oli jo käytännössä jättäytynyt pois yhtyeestä, vaikkakin yhteistyö vielä jatkui tästäkin eteenpäin. Aikaa ei radiotyöltä ja muilta kiireiltä jäänyt tarpeeksi. Cumulus myös suuntautui yleisöön, jota hän ei oikein tuntenut omakseen - ravintoloihin, firmojen yksityistilaisuuksiin jne. Myöhemmistä yhteistyökuvioista voidaan mainita sanoitukset useisiin kappaleisiin sekä stemmalaulut isolla hitillä 'Höstvisan'. Cumulus on tehnyt viime vuosina muutamia yhteiskeikkoja Back to sixties-konseptissa. Korvaavaksi henkilöksi tuli Matti Bergström, joka mainitulla ruotsialbumilla on jo luettu muun vakiomiehistön mukaan. Bergström soitti siis Cumuluksessa bassoa, tai oikeamminkin hän enimmäkseen soitteli bassoviritetyllä sellolla, joka oli pienempi ja kätevämpi kuljettaa. Vierailijoina albumilla mainitaan Pirjo Bergström, Juhani Aaltonen, Olli Ahvenlahti sekä Jukka Ruskomähi, joista viimeksi mainittu lienee oikeinkirjoitusasultaan kuitenkin Ruohomäki.
Vuonna 1974 Hector oli mukana vanhaan tapaan laulukilpailumittelöissä. Keväällä Euroviisukarsinnat voitti Carita Holmstöm kappaleella 'Älä mene pois'. Sävellys oli Eero Koivistoisen ja sanoitus Hectorin. Englanninkielisen version ’Keep Me Warm’ toinen sanoittaja oli Frank Robson. Muihin vuoden meriitteihin kuului eri maiden kansallisille artisteille jaettu, englantilaisen Music Week -lehden "Star of the Year" -palkinto.
Lokakuun alun Syksyn sävel 74 -kilpailuun valmistui kappale 'Lapsuuden loppu'. Sen teksti perustui tuon aikaisiin science fiction -tarinoihin, mm. Arthur C. Clarken samannimiseen kirjaan. Esityksen teki dramaattiseksi Hectorin esiintymiskostyymi viittoineen ja Alice Cooper -meikkeineen. Yleisön hilse pöllähti ja kisat pyrkivät menemään naamiaisiksi, kun sattumalta samaan aikaan Jussi Raittinen munitti mammaansa munkin kaavussaan. Kappaleen sijoitus kisassa oli 6.
Viittahahmo oli alkujaan peräisin eräästä edellä mainitusta Cumuluksen tv-ohjelmasarjan jaksosta. Sitä käytettiin myöhemmin myös Eeli Aallon Veikko Vienojaa esitelleessä taiteilijadokumentissa. Hahmo symbolisoi joko jotain pahaa yleensä taikka pirua. Se toimi filmillä hyvin, mutta ei oikein Syksyn sävelessä. Kappale sijoittui kohtuullisesti, mutta myös pilkka ja arvostelu sai biisin myötä sijansa.
Toinen iso mies, Leo Lastumäki teki esityksestä televisiolle Pertsa Reposen ohjaaman sketsiversion. Häijymmin aktiin viittasi parisen vuotta myöhemmin anarkiaorkesteri Sleepy Sleepers singlellään 'Traktori'. Hector arvosteli radiossa Sleepyjen mauttomana pitämäänsä tuotantoa tyyliin "...moni mies vakavissaan yrittää kohentaa popmusiikin tekoa..." ja vastaisku tuli piikikkään biisin muodossa. (Rocktriviaa: Minkä Hectorin sanoittaman biisin Sleepparit myöhemmin levyttivät?).
Sisäpiirikään ei ollut kovin vakuuttunut näistä elkeistä. Hector loukkaantui pahasti Matti Bergströmin arvosteltua häntä naamioiden ja teatraalisuuden taakse piiloutumisesta, ja tämä sai aikaan heidän välilleen jopa hetkellisen välirikon. Joka tapauksessa kilpailukappaleesta taltioitiin single 'Lapsuuden loppu' / 'Jatkuvuus'. B-puoli on 'Hectorock I' -albumin raita. Muusikoita A-puolella on viljalti: vakioryhmän Jakoila, Bergströmit, Ikonen ohella mukana on tusinan verran taustantekijöitä, mm. Sakari Lehtinen, Junnu Aaltonen sekä Matti Oiling.
Ohjaksiin oli samanaikaisesti tarttunut vanha tuttu Rainer Lindgren. Jyrki Hämäläisen Hopeinen kuu –kirjassa Heikki kertoo omanneensa niin huonon itsetunnon, ettei ollut kehdannut menestyksestään huolimatta tyrkyttää itseään keikoille, vaikka kysyntää olisi varmasti ollut. Tähän huutoon vastasi nyt Lindgren ryhtymällä Heikin manageriksi, ja perustettiin Hecsound Ky.
Seurauksena oli syksyllä 1974 yhtyeen kasaaminen keikkailua varten. Siinä olivat alusta saakka mukana Antero Jakoila ja Nono Söderberg, mutta muuten se syntyi "osin hakuammunnalla". Bergströmit vetäytyivät Pirjon lopullisella päätöksellä perhesyihin vedoten kuvioista. Nono toi treeneihin Esa Kotilaisen ja Jakke Leivon, jotka jäivät bändiin. Rumpaliksi tuli luottomies Nappi Ikonen. Bergströmit jatkoivat omalla sarallaan kokeellisella albumilla ’Free and Easy’ (PSO FINLP 203 /1976), jonka kautta tapahtui siirtymä nykyaikaisen baletin ja tanssiesitysten maailmaan.
Loppuvuonna toteutettiin sitten bändin kanssa Lapsuuden loppu-kiertue. Se pohjautui 'Herra Mirandokselle', jonka mukaan koko rekvisiitta oli suunniteltu. Kotilaisella oli mukanaan harvinainen soitin, mellotron, jolla saatiin tarvittavia mirandossoundeja aikaan. Bändi soitti omalla, korkeuksiin kohoavalla lavalla. Kiertueen aikana Ikonen vaihtui ammattiyhdistyksellisistä syistä Vesa Aaltoseen – sanottiinkin, että Nappi irtosi bändistä! Mukana oli myös nouseva uusi kyky Virtanen, jonka Hector kiinnitti lämmittelijäksi heti sen ensi kerran nähtyään. Virtasen maanläheinen meno oli melkoinen vastapaino muuten teatraaliselle esitykselle. Heikin mielestä Virtanen olikin maailman ensimmäinen punk-bändi. Tv2 teki marraskuussa 1974 nähdyn taltioinnin kiertueen avauskeikasta Tampereen yo-talolta. Hector olisi kylläkin halunnut perua koko tuon illan esiintymisen kurkkukipunsa takia, mutta järjestelyt olivat liian pitkällä ja nauhoitus tehtiin. Jälkeenpäin Heikki on esittänyt tv2:lle toiveen, ettei taltiointia esitettäisi ikinä uudestaan.
Hectorin suosio oli kaiken kaikkiaan huipussaan, saaden välillä jopa dingomaisia piirteitä. Parin- kolmen vuoden ajan menikin melkoisen lujaa. Näistäkin ajoista löytyy luonnehdintoja mm. Hopeisesta kuusta.
Keväällä 1975 Hector siirtyi PSO:lta Love Recordsille. Syynä oli pieni turhautuminen työskentelyyn PSO:ssa, jonka teknologia ja muutkin toiminnot alkoivat hiipua, vaikka kaikki periaatteessa oli vielä kunnossa. Aktiivisessa radiotoimittajassa oli herännyt halu tulla taiteilijana enemmän esiin. Muutkin firmat olivat keskusteluissa mukana, mutta Atte Blom, joka oli kuullut vaihtoajatuksista nappasi Hectorin Lovelle. Asiaa edesauttoi Hectorin rinnastuminen "rokkijätkiin, jotka kaikki jo olivat Lovella". Aiemminkin oli ollut puheita tällaisesta mahdollisuudesta, mutta vasta nyt ne muuttuivat teoiksi.
Siirtymistä seurasi PSO:lla 1975 julkaistu kokooma ‘Hectorin parhaat’, joka oli kooste kolmelta soololevyltä. Kansi oli samaa sarjaa ‘Hectorockin’ kanssa. PSO:n aikaista materiaalia on myöhemmin julkaistu jos sun jonkinlaisilla kokoelmilla. Parhaasta päästä paketti näistä on kokooma ’Hector 72-74’, vuodelta 1978.
Love oli yhtiönä Heikkiä henkisesti lähellä, samaten se pystyi tarjoamaan tarpeeksi toiminnallista pohjaa ja vapautta. "...nyt, kun lähtee oman bändin kanssa tekemään levyä ja mahdollisesti alan itse tuottamaankin levyjä, niin Lovessa on kaikki valmiina..." hän totesi Soundissa toukokuussa ‘75.
Ensimmäinen single oli ‘Menin kipsiin taas’ / ‘Kuinka voit väittää’. A-puoli oli Guess Whon hitti 'Dancing Fool' ja B-puoli Ralph McTellin 'Streets Of London'. Biisit olivat tasavahvoja, joten selkeää ykköspuolta ei etukäteen ollut. Lähtökohdat sinkun tekemiseen olivat puhtaan kaupalliset, vaikka taiteellisetkin ambitiot haluttiin pitää korkeana. B-puolen biisiä Hector piti alkuperäisesityksenä pliisuna ja teki siihen vahvemman, kantaaottavan tekstin. Levytys toteutettiin ryhmällä Aaltonen, Jakoila, Kotilainen, Leivo. ‘Dancing Fool’ oli Hectorin oma suosikki, joka oli löytynyt Guess Whon keikkaa tsekatessa New Yorkissa. Hän käänsi biisin ja huomasi, että sen voisi itsekin levyttää. Tässä kappaleessa oli mukana edellisten lisäksi Nono Söderberg.
Keväällä tv:ssä oli muutamia Hectorin musiikin kannalta mielenkiintoisia pätkiä. Helmikuun puolivälissä esitettiin jo aiemmin mainittu Maalaismaisema, Eeli Aallon taiteilijadokumentti Veikko Vienojasta, siinä Hector esittää kappaleen ’Trulli-laulu’. Taustalla tällä, ilmeisestikin jo edellisenä syksynä äänitetyllä versiolla ovat vielä Bergströmit, Nono Söderberg, Sakari Lehtinen sekä Nappi Ikonen.
Maaliskuun ensimmäisenä oli vuorossa Kari Kyrönsepän ja Erkki Pohjanheimon ohjaama tv-elokuva Kiertotie onneen. Siinä Hectorilta oli kymmenen tarinan päähenkilön ajatuksia ja tunnelmia heijastavaa uutta, lyhyttä laulua. Muualla julkaisemattomina tulkoot nyt tässä luetelluiksi: ’Paavo’, ’Keilapallo’, ’Paavo 2’, ’Seikkailu kiskoilla’, ’Menolippu’, ’Öisellä asemalla’, ’Antaa palaa vaan’, ’Metsässä’, ’Minä se olen’ ja ’Loppu’. Poikkeuksen näihin minuutin – parin biiseihin muodostaa yli kuusiminuuttinen ’Menolippu’. Toukokuun lopussa Hector esiintyi vielä studiolivenä yhteispohjoismaisessa tuotannossa Plyysiä ja hyvää musiikkia.
Edellinen sivu Seuraava sivu