Elokuussa 1969 Columbia julkaisi Hector-singlen 'Kuningatar' / 'Tie jatkuu äärettömiin'. A-puoli oli Peter Sarstedtin suuri hitti 'Where Do You Go To (My Lovely)?', josta tuli myös Hector-klassikko. 1990-luvun alun ‘In Concert’ –albumilla siitä on uudistettu, lähempänä originaalitekstiä oleva versio. 'Kuningattaren' sanoitus siis oli Hectorin, mutta kääntöpuolen teksti Marjut Valakiven (nyk. Siren). Valakivi oli Heikin kirjeenvaihtokaveri ja sittemmin työtoveri radion musiikkiosastolla, joka oli tehnyt myös aivan ensimmäisen ’Palkkasoturi’ –käännöksen! 'Tie jatkuu äärettömiin' on Jim Webb:n biisi 'Wichita Lineman', jonka alkuperäistulkitsija on jo pariin kertaan mainittu artisti, Glenn Campbell. Taustalla A-puolella on Seppo Rannikon orkesteri, B-puolella orkesteria johtaa Claes Rosendahl.
Syksyllä 1969 valmistui musikaalin Hair ruotsinkielinen versio Hår Helsingin Ruotsalaisessa Teatterissa. Sen laittoi alkuun teatteriyhdistys Rampen, mutta sittemmin käytännön asioiden vetovastuu siirtyi pitkälti Cay Karlssonille ja Ankille. Teatterin johtaja Carl Öhman oli kuullut musikaalisuunnitelmista ja tarjosi yhteistyötä. Yhteistyöosapuolena oli myös International Theatre of Finland, elikkä ryhmä hankkeeseen lähteneitä eri kansallisuutta edustaneita nuoria.
Harjoitukset olivat alkaneet toukokuussa, mutta niissä olleen kesätauon aikana Anki lähti ajelemaan folkkarillaan (chic!) Eurooppaan katsastamaan muualla tehtyjä produktioita ja tutustumaan hairilaisiin. Hector hyppäsi samaan kyytiin, koska hänellä yksinkertaisesti oli joutilasta aikaa. Reitti kulki Tukholmasta Hampurin ja Amsterdamin kautta Sveitsin St. Croix:n sekä Pariisiin ja Lontooseen. Vaiherikkaan matkan aikana Ankin ajaessa Heikki nautti kuplan apukuskin paikalla kaljaa ja preppasi Ankin vuorosanoja. Vaiheisiin kuului mm. eksyminen sumussa sekä hippikostyymista johtunut jatkuva ongelma saada hotelleista majoitusta - kerran oli yösijan etsimisessä tyytyminen jopa bordelliin.
St Croix:ssa poikettiin Ankin ystävän luona vierailulla. Paikka sijaitsi vaikuttavan idyllisessä ja rauhallisessa sveitsiläismaisemassa pilvien yläpuolella. Tuossa paikassa Hector kirjoitti useita Cohen -käännöksiä, mm. tekstin myöhemmin levytettyyn kauniiseen kappaleeseen 'Suzanne'.
Hector kiinnostui matkalla Hair:sta niin, että pyysi päästä siihen mukaan. Näyttelijät, n. 30 nuorta idealistista taiteilijaa esiintyivät musikaalissa käytännössä ilmaiseksi vuoden verran. Virallisempien lähteiden mukaan saaduilla tuloilla kustaBiisistä Viimeinen unelma, levyltä Salaisuuksien talonnettiin teatteritalon remontti. Epävirallisempien perusteella teatterin porukka myös junaili rahaa omiin taskuihinsa, siten että harjoituksia ja myöhemmin näytäntöjä annettiin teatterin puolelta Hairille vain viikonloppuisin. Se merkitsi sitä, että kustannukset sunnuntailisineen nousivat taivaisiin. Lisäksi Ruotsalainen teatteri laskutti teatterin vuokrasta, koko rekvisiitasta ja kaikesta mahdollisesta. Sokerina pohjalla jopa yksi gorillapuku tilattiin Lontoosta. Myös ohjaajan ulkomaan matkat kustannettiin, kun hän kävi katsomassa muitten teattereitten Hair –esityksiä. Kanadalainen ohjaaja Dmitry Cheremeteff sittemmin myös häipyi jonnekin fyrkat mukanaan. Vaikka musikaalia esitettiin koko ajan täysille katsomoille, niin moisilla tuotantokustannuksilla se ei lyönyt leiville. Esiintyjien oli pakko hakeutua jonnekin, mistä sai vähän rahaa, ja siksi esitykset lopetettiin. Cayn muistikuvan mukaan jokainen sai käteen koko hommasta n. 75 mk brutto. Kaikkea tätä iloa kesti syyskuusta '69 toukokuuhun '70.
Mukana olivat mm. Anki Lindqvist, tämän tuleva poikaystävä ja aviomies Cay Karlsson, Sakari "Oscar" Lehtinen (kapellimestari) ja Hector. Orkesterina oli Wigwam Eero Koivistoisella (saksofoni) ja Mike Koskisella (trumpetti) vahvistettuna.
Hectorilla oli varsinaisesti Paulin rooli. Ronina hän tuurasi sairastunutta Frank Robsonia ja pääsi tuossa osassa kerran laulamaan avauskappaletta ‘Aquarius’. Muun muassa Shakespearen tekstiin perustuva ‘What a Piece of Work is Man’ kuului kuvioon, samoin musikaalin nimikappale sekä päätösbiisin, ‘Let the Sunshine in’ avausosuus. Hector muistelee Wigujen basistin, joko Mats Huldenin taikka keväällä vaihtuneen Pekka Pohjolan, tehneen jäynää kääntämällä biisin alkubassottelussa kompin joka kerta erilaiseksi niin, ettei Hector pystynyt tunnistamaan ykköstä ja joutui jatkuvasti viittilöimään kapellimestarilta osuutensa aloituskohtaa. Myös koko runkoryhmä esitti yhdessä useita kappaleita.
Produktiosta ei tehty valitettavasti minkäänlaisia laajempia tallenteita, vaikka Hector ja Anki molemmat arvioivat Svenskanin esityksen paremmaksi kuin Tampereen suomenkielisen version. Tallennus jäi tekemättä esitysten äkillisesti loputtua. Lehdistö leimasi lisäksi paremman tiedon puutteessa hommaa "rahalle haisevaksi", esiintyihän siinä sangen tunnettuja, ruotsinkielisiä julkkiksia.
Televisioon tehtiin kuitenkin joitakin vierailuja, ja muutama katkelma on arkistoissa säilynyt marraskuun 1969 puolivälistä. Ung Journal -keskusteluohjelmassa on musiikkia pari alle minuutin pätkää, kuvattuina ilmeisesti aidosta harjoitustilanteesta (biiseistä ’Be-In’ ja ’Let the Sunshine In’). Toinen puoliaika –ohjelmassa Håria käsiteltiin neljän ja puolen minuutin verran, mihin käsittelyyn sisältyvät biisit ’Colored Space’ sekä ’Manchester, England’. Muistikuvien mukaan hårilaiset esiintyivät vielä jossain tuolloin pyörineessä Erkki Pohjanheimon ohjelmassa sekä Ankin Klubb69:ssa, mutta nämä muistot saattavat viitata juuri em. ohjelmiin.
Anki, Cay, Oscar ja Hector kokoontuivat Cayn luo usein esitysten jälkeen jammailemaan folkbiisejä ja Beatlesia. Yhdessä muutamien muiden hårilaisten kanssa he myös keikkailivat jonkin verran esittäen musikaalin biisejä opiskelijaklubeilla, kuten ESO:ssa, Bottalla ja Maestrossa.
Esityksessä mukana olleen angloamerikkalaisen laulajattaren, Martha Gaberin, kanssa Hector teki lisäksi radiolle – jälleen sarjaan Tunti vielä – joulukuun 1969 puolivälissä englanniksi muutamia joululauluja kitaran ja luutun säestyksellä.
Kun Hair toukokuussa loppui, ja mainittu nelikko viihtyi erinomaisesti keskenään, syntyi yhtye Cumulus. Aiemmin yhdessä esiintyneiden Hectorin, Oscarin ja Ankin mukaan liittyi Cay Karlsson, ja vielä hieman myöhemmin Petri Hohenthal.
Cay Karlsson oli tullut musiikkikuvioihin mukaan jo rautalankabuumin aikoina. Cayn mentyä the Scaffolds -yhtyeeseen oli se kauluksettomine pukuineen ja Beatles-tukkineen ensimmäisten joukossa tuomassa tätä uutta kulttia Suomeen. Cay oli ehkä suurin "Beatles-ajan" kotimainen bändisolisti – hänen ihailijansa mm. kirkuivat oikeaoppisesti keikoilla. Scaffolds esiintyi jo tuolloin myös kansainvälisillä kentillä ja ensimmäisen yhteisen ‘Jingle Bells’ -singlen (1963) B-puolelle Cayn tekemä kappale, suomalainen popklassikko 'Girls' myytiin Japaniin sekä useisiin muihin maihin.
Cumuluksen tuotanto on melkoisen runsas ja monipuolinen, sillä levytystensä ohella se esiintyi usein omissa tv-ohjelmissaan ja monissa radiokonserteissa. Niiden biisejä ei tässä yhteydessä ole mahdollista käydä kattavasti läpi, mutta huomattavimmat ohjelmat on koetettu mainita. Cumulus oli mukana myös monissa Syksyn sävel- ja Euroviisukarsinta -kilpailuissa. Ne tuottivat tasoltaan kirjavan pinon singlejä ja kokoomaraitoja - levytetyn kilpailukappaleen B-puolelle tekaistiin vähemmän kiinnostava täytebiisi tai sinne joutui kilpailusta karsiutunut tarjokas.
Cumuluksen historiaan kuuluvat lisäksi ravintola –show’t, joista pari on esitetty myös tv:ssä. Hectorin aikana show’t pyörivät ainakin Adlonissa, ja niitä tehtiin heti vuodesta 1970 alkaen. Ensimmäinen käsitti lähinnä kansanlauluja eri maista. Toinen oli Rakkauspakkaus, johon palataan hieman tuonnempana. Nämä eivät olleet aivan tuolloisten shownormien mukaisia. Esimerkiksi alan auktoriteetti Matti Kuusla piti joukkiolle puhuttelun ja antoi ohjeita, miten hommat tulisi toteuttaa. Yhteistyökokeilu ei kuitenkaan johtanut kuin umpikujaan, sillä spontaani ryhmä ei kerta kaikkiaan toiminut hänen antamillaan vakioformaateilla.
Cumulus teki myös alusta saakka kansainvälisiä keikkoja, mm. risteilyjä Saksaan ja Ruotsiin Finnhansa- ja Finnpartner -laivoilla, esiintyen esim. Finnjetin neitsytristeilyllä. Ensi keikka Ruotsissa oli Folk-Parkenissa, areenalla joissa yhtye myöhempinä vuosinaan vieraili ahkerastikin.
Yhtyeen nimen historia ansainnee sekin maininnan. Ryhmä mietti kuumeisesti eräänä yönä Cayn luona sopivaa nimeä itselleen – tarjolla olleet ehdokkaat olivat Cumulus, Force majeure, Guernica ja Luostarin sateet. Koska asiasta haluttiin tehdä ajan hengen mukaan demokraattinen päätös eikä sitä oikein saatu syntymään, soitettiin aamuyön tunteina puhelinherätyspalveluun - tuolloin niissä istui vielä oikeita ihmisiä. Herättäjälle annettiin vaihtoehdot, joista hän valitsi ensin mainitun.
Hectorin tuotannon kannalta Cumulus-aika on melkoisen mielenkiintoinen, mutta jollakin tavalla unohdettu. Yhteisiä albumeita kertyi peräti kuusi, ja lisäksi parisen tusinaa single- tai kokoomabiisiä, joita ei näiltä albumeilta löydy. Hector on solistina esillä kaikkiaan lähes kolmellakymmenellä raidalla, puhumattakaan sanoituksista ja sävellyksistä. Lisäksi on tehty laaja skaala radio- ja tv-nauhoitteita erityyppisistä biiseistä, joita yhtye ei koskaan levyttänyt. Kun nämä ajallisesti jaksottuvat muutamaan vuoteen ja limittyvät Hectorin läpimurtokauteen, ollaan 1970-luvun alun osalta julkaisutiheydessä, josta Kari Peitsamokin olisi ylpeä.
Edellinen sivu Seuraava sivu